Patronyymi Jestafinpoika = Jestafejev

v

J E T S U

Isäni Aleksanteri Jetsun vaiheita Laguksen panssariprikaatissa. Isäni joukko- osasto oli jatkosodan aikana JP2, 1K eli suomennetuna Jalkaväkiprikaati 2, 1. Komppania.

 Laguksen Panssariprikaatin hihamerkki.

Aleksanteri Jetsu s. 27.10.1921 Salmi

k. 2.3.1998 Kuopio

Yksityiskohta paraatikuvasta.

Haastattelut tehtiin Aleksanteri Jetsun kotona, Liukontie - Kuopio Pitkälahti
Haastattelijoina olivat:
Helena Jetsu ja Juha Jetsu
copyright: Helena ja Juha Jetsu
Kuvat: Raimo Huovisen arkisto, Museoviraston arkisto, Juha Jetsun arkisto ja SA-kuvat

Edessä vasemmalla Nikolai Jetsu s.1928., Aleksanteri Jetsu, s.1921, Leo Jetsu, s.1927 ja Leena Jetsu, s.1930
Takarivissä Matrona Jetsu os. Burtsov, s.1901, Juho Jetsu, s.1898 ja Julia Jetsu , kuvasta puuttuu Igor Jetsu, s.1930.
noin v. 1937 otettu valokuva. (Raimo Huovisen arkisto)

Isoisäni Juho Jetsu suojeluskuntapuvussa Aunuksen retken aikaan.

VUONNA 1939 SALMIN KYLÄSSÄ LAATOKAN POHJOISRANNALLA

Kuva isästäni haastattelujen tekoaikaan.

Sen minä voisin kertoa sen Talvisovanaikaisen jutun.

Silloin minä olin Suojeluskuntavapaaehtoinen. Minä olin pakollinen vapaaehtoinen. Minkä takia minä olin sellainen poloinen, että tuota minä en lähtenyt heijän matkaan. Kaikki kylän pojat oli jo suojeluskunnassa. Minä kun olin siellä sähkömiehenä, niin en minä vain lähteny sinne.

 

Ratsuväkiprikaati ylittämässä Miinalanjokea.

Salmin kylä Tulemantie.

Pyykinpesijöitä Miinalanjoella. (Museovirasto)

Miinalanjokea (Museovirasto)

Sitten yhtenä päivänä naapurin pojat ja minun serkkupoika suojeluskuntapuseroissaan tulevat minun pihaan ja niillä oli suojeluskuntapusero, sotilasvyö ja hattu. "Nämä kun panet päälle ja menet Katilalle ilmoittautumaan sitt olet suojeluskunnassa." Ja minulle oli kirje tullu, että ilmoittautua työkomppanjaan sinä ja sinä päivänä. No työkomppaniatyö oli sellaista että savimontun kaivamista, juoksuhauvan kaivamista. Minä siinä mietin, että en kai minä lähe tuonne monttuja kaivamaan. Minäpä lähen näijen poikien matkaan. No minä menin ja Katila oli vänrikki suojeluskunnan pomo. Minä sille ilmottauvuin ja tuota, sehän otti minut sinne suojeluskuntaan. Eihän sitä sillon ollu muuta mahollisuutta nuorilla tuota liittyä mihinkään armeijaan vapaaehtoiseksi, kun vain suojeluskunnan kautta ne kaikki meni, kuka halus mennä. 

Salmin suojeluskuntatalo.

Aleksanteri Jetsu Kestilässä sodan päätyttyä.

Huonosti muistan. Vuosi oli vuosi 1939- pikkuisen ennen kun sota alkoi. Ehkä kuukausi ennen. Neuvottelut olivat Venäjällä käynnissä. Eihän me pojanklopit tietäny mittää siitä mitä ne neuvottelee, mutta jo oli miehet Suomesta komennettu kertausharjoituksiin ja siellä liikkui paljon miestä siellä rajanpinnassa. 
Sitten suojeluskunnantalolle mentiin kortteeriin ja yläkertaan. Suuri talo oli, sängyt oli siellä,, maattiin siellä. Ja mentiin harjoituksiin. Uskotko että niin oli takapajuista oli se harjoitus, että kiväärejä ei meille riittäny niitä vissiin ei ollu niin paljon, niin annettiin sellaiset kepit käteen ja vietiin kentälle. Siellä asentoa ja muuta otettiin niin kuka helvetti oli kyllä kai se oli vanhoollinen se ukko. En muista yhtää millainen se kouluttaja oli. Mutta se koulutti sillätavalla, että tässä oli niinkuin kivääri, jossa oli pistin... niin että kaksi askelta enteen, ja pistä ja yksi askel taakse. Voi helvetti, minä olen ajatellu, että tuollaisessako kunnossa oli Suomen armeijan koulutus. Eihän sillä ole mitään..pistää venäläistä. Yksi askel vaan taaksepäin. Jäljeenpäin olen ihmetyttäny, että miten voi olla mahollista.Olihan sitä muutakin koulutusta. Jonosa juoksemista ja marssimista.En muista kauanko sitä kesti. Neuvottelut oli käynnissä venäläisten kanssa. Joskus evakoitiin rajakyliä ja sitten ilmoitettiin, että mennä takaisin. Ne oli ihmeissään, kukaan ei tietänny mitä tapahtuu.

SUOJELUSKUNTAPOJAN ENSIMMÄINEN TEHTÄVÄ OLI SALMIN PUHELINKESKUKSEN VARTIOINTI

Manuaalinen puhelinhubi.

Annappa olla tässä meni jonkun aikaa, meille järjestettiin kiväärintorrakat käteen. Iso- Jussi, meijän kylän poika. Minut ja hänet komennettiin puhelinkeskuksen vartiointiin. 
Siinä oli kirkonkylällä puhekinkeskus. Ja siellä naiset istu,, puhelinvälittäjät.
Me oltiin niin ölviä rajakylän poikia, Eihän me tiedetty sotalaista mitään. 
Annappa olla rajakylistä tuli naisia ja lapsia. Evakkoja majoitetiin keskikoululle

Salmin uusi koulu.

Niijen piti Suomeen päin lähteä, mutta kukkaan ei tietänny pittääkö lähtee. Se oli koulu täys nuoria nättiä tyttöjä. No annappa olla kun iso Jussi oli viinamies, se oli vähän vanhempi kun minä. Se hommas jotain kolinaa tai viinaa. Ja me jouvuttiin vartioon yöllä kiertämään ulkona sitä puhelinkeskusta, ettei venäläiset vakoilijat  ja muut pääse sinne häiritsemään. 

SANTERI JA ISOJUSSI JOUTUVAT SOTAOIKEUTEEN

Tärkeähän se oli rajapitäjän puhelinkeskus. Mehän sitä aikamme vartioitiin. Ja sittenkun Jussilla oli sitä alkoholia, niin ryypättiinpä sitä siinä. Ja yhtäkkiä iso Jussi sano minulle, että lähetään tuota tyttöihin tuonne koululle. Vähän oltiin jo kierteessä. Ei muuta kun kiväärin torrakat  seinän viereen pystyyn siihen saunanseinustalle.
Tyttöihin perkele. Annappa olla kun me tyttöjen kanssa siinä yö vietettiin, muistan tytön nimenkin. Hyvin nätti tyttö.  Hyvinhän meillä meni siellä. Joskus yöllä tullaan takaisin ja mentiin saunaan nukkumaan perkele ja ovi pantiin sisäpuolelta kiinni, ettei kukaan häiritse, kahta perkeleen vartiomiestä.
Ai helvetti, herrat oli hakenu, että perkele missä ne on. Aika oli sellainen, että kuule  armeijan herrat oli mahtavia, ryssä ei saa tulla. Niin perkele, me nukutaan siellä aamulla kun herätään. Joku koputti, että täällähän nämä perkeleen on vartiomiehet. Tiijetkö mitä siitä seuras? Meijät otettiin kiinni siinä ja sit sanottiin, että sillätavalla. Kenttäoikeuven istunto on sinä ja sinä päivänä. suojeluskunnan yläkerrassa. Sotatuomari tulee pitämään kenttäoikeuven istuntoa jostain Viipurista tai Sortavalasta. No perkele, nyt meillä oli paskajäykkänä, Jussin kanssa meijäthän voijaan ampua. Kaks soturia. Niinhän se tuli sit  aikanaan, oliko siinä muutama päivä väliä. Meijät käsketiin oikeuven etteen Jussin kanssa. Me pelättiin Jussin kanssa.Ihan varmasti nyt käy huonosti. Kaverit kerto, että miten siinä käy. No sotatuomari istuu siinä Suojeluskunnan tyhjässä huoneessa ja ketä siinä  sotaherraa on. Me poikapolot ollaan vastaamassa sellaisesta hirveästä rikoksesta. Eihän me tietty mitään sotalaista.
Niin tuomari kysyy meiltä nimet ja muut. Sit siinä miettii. Jonkun aikaa me jouvuttiin siinä seisomaan ja vapisemaan ennenkuin tuomion sano tuomari. "Jos te olisitte valan tehneitä miehiä, niin teidät aamunkoitteessa ammuttaisiin."  Sotatuomari jyrisi meille.  
Ja meitä pelotti. " Saatte 7 vuorokautta kovennettua." Meijät vietiin poliisiputkaan Jussin kanssa. Kaksi soturia.  Sotatilanne läheni koko ajan.  Se sotan alkupäivä.Paljon miehiä tuli Suomesta päin. 
Ja tilanne kiristyi. Kun sotatuomari  ku lähti pois täältä , se oli jostain Viipurista tai Sortavalasta. 
Katila, tämä suojeluskunnan pomo oli sanonu että viekäpä pojille patjat.
Meillä ei ensimmäisenä yönä ollut patjojakaan eikä tyynyjä, kovalla lauvalla nukuttiin.kun se oli kovennettua arestia seitsämän vuorokautta.  No meille tuotiin seuraavaksi yöksi patjat, kun sotatuomari oli lähtenyt pois Katila uskalsi jo armahtaa meitä. No meni toinen vuorokausi, tuli käsky tulkaapa pojat pois sieltä putkasta. Mutta sitä edeltävänä yönäsotatuomari oli vielä siellä. oliko se se ensimmäinen yö. Sinä käytävälle mentiin Jussin kanssa kävelemään. Niistä kopeista laskettiin muitakin jaloittelemaan. Sieltä tuli pieni partainen pieni mies. pieni mies ja pitkä parta.
Me katottiin, että onkohan tuo vakoilija, venäläinen tai miten. Noin vanha mies ja. Se kävi joitakin vakoilijoita tuomitsemassa se sotatuomari. Niitä liikkui silloin paljon venäläisiä vakoilijoita. Totta seillä oli joku niitä. Me oli ihan tarpeeksi tautia siinä omassa kohtalossa. Niin me ihmeteltiin, mitä tuota vanhaa ihmistä vaivataan ja mistä se on jääny kiiinni. Se käveli näin siinä käytävällä, se vanha mies, pienoinen mies, yhtääkkiä hyppäsi näin ja pisti käet näin ja pyörähti ympäri siinä käytävällä. Me katotaan, mikä helvetti tuo tuollainen on.  Se oli sellainen voimistelija, en tiijä kuka hään oli. Me ihmeteltiin. että onko tuo venäläinen vakoilija ja kaikkea sellaista. Katila sanoi sitten että tulkaapa pojat pois sieltä.
Sitten päästiin omaan porukkaan sinne suojeluskuntatalon yläkertaan.
Siihen se loppui se meijän rankaisu - jos oisitte valan tehneitä niin teijät aamun koitteessa ammuttaisiin.

Jos te olisitte valan tehneitä miehiä - teidät ammuttaisiin aamunkoitteessa.

Tämän minä muistin, kun minä jouvuin vakituiseen sitten 1941 Riihimäen kasarmin pihalla seistiin ja oli yleinen valatilaisuus. Minä ajattelin että minä en ainakaan, en kuuntele,
enkä kattele, kun varikset raakkuu kasarmin katolla. Perkele minä en tee ikinä mitään valaa, enkä tehny. En ole tehny koskaan Luterin pappi otti valan heiltä Luterilaisilta, mutta minä en kuulu heihin. 
Näin minä ajattelin, mutta voipi olla, että on sellainen laki että kaikki kuuluu. Ei silloin kukaan pystyny kieltäytymään, tai olis ollu kuses. Sellaista ei ollu yhtään.

Katila oli hyvä mies, kuoli vissiin ensimmäisten joukossa talvisodassa, hyvin komia mies oli, mutta kuulin että se kuoli. Mehän päästiin pois sieltä 2 yötäkö me kerettiin siellä poliisiputkassa olla, kun sano tulkaa pojat pois. Eehän me älytty heejän laeista mittään, vajaata kakskymppisiä pojankloppeja, niin tuota päästiin pois ja sit me oltiin jossain  vartiohommissa vähän aikaa ja tuota lähestyi se sodan alku.

Minut siirrettiin,, rajavartiokoulua tehtiin Kasakkalahessa Salmin kirkonkylän, Kirkkojoen kirkonkylästä 2-3 kilometriä. Tänä päivänä se on sairaalana Suomeen päin, minä olin siinä sähkötöissä ennenku tämä alkoi tämä Rajavartiokoulun työmaalla. Eno oli sähköasentaja ja minut otti apulaiseksi. Veettiin putkija sillä tavalla ja se jäi pikkusen kesken kun komennettiin 
Siellä rakennuksessa oltiin majoitettuna Sitten tuota korkea torni oli siinä, korkealla mäellä vartioitiin siinä päivät ja yöt.Kulettiin vartiossa minä kävin jonkun kerran kotia siitä kun oli 2-3
kilometriä matkaa,niin niin sain jostain hirviän syyhyn. Joka paikka oli kuin tulessa,kun siellä oli meitä pojan kloppeja kaikenlaisia, joka kylältä. Syyhy tarttu. Minä kävin kerran kotia ja totta se tarttu siell minun  kotiväkeen. Koko sakki oli syyhyssä. No minä menin toisen kerran käymään, niin tuota Helevetti millä tästä, paranee. En vielä puhunu kellekkään, eikä kukaan kysyny. Kynsin vain joka paikkaa. Isäukko oli sitt menny  apteekkiin ja apteekkari oli antanu keltaista mitigal nimistä voijetta ison pullon. No tälläku hoitaa jakapaikan nii häviää. 

Bayerin Mitigal- linimenttiä myydään edelleen, tässä kuitenkin mainos 20- luvulta.

Minä sit sain. Voitelin kans kotia käyvessä.  Se hävis se syyhy kerralla. Se jäi mieleen saksalaista Mitigal- nimistä keltaista rasvaa. Se hävis sit se syyhy.

 JOS VENÄLÄINEN HYÖKKÄÄ, NIIN POLTETAAN KAIKKI KYLÄT, ETTEI JÄÄ MAJOITUSPAIKKOJA VENÄLÄISELLE 

No nyt lähestyi tämä sodan alku. Minä seisoin tornissa. Oli yö. Yhtä- äkkiä alkoi kuulua rajan suunnasta harvakseltaan kiväärin pauketta. Musta yö oli. Sieltä alkoi rajakylistä näkyä tulenloimua. Määräys oli tietysti armeijalla, kun siell oli sotilaita rajan lähellä, jos venäläinen hyökkää niin poltetaan kaikki kylät, ettei jää majoituspaikkoja venäläiselle. Niin siinä vartioijaan vähän aikaa, niin sit jo sytyttäävät tuota meijän kylää, omaa kylää. Minä tiiraan sinne- hirmu savut ja tulet, koko kylä tulessa! Ihmettelen siinä justiisa uusi koulu kaksi kerroksinen hirsikoulu meijänkii kylässä valmistui. Se tuikattiin tuleen ja koko kylä. Hirmu savu tulenloimut näky joka paikassa.

Alkaa aamulla kuulua harvoja laukauksia siell. Ja no meille tulee aamu ku joutuu valkenee
En muista enää tarkkaan, miten tapahtui, mutta joka tapauksessa sen muistan, että yhtääkkiä me oltiin siinä valtatien varressa. Meijän porukan johtajalla. ilmavalvontaporukan johtajalla on tämä henkilöauto, kantti kertaa kantti ne oli siihen aikaan. Nii hään panee meijät siihen puhelimineen ja kaikkineen mitä meillä  saattoi olla jotain makuupatjoja sellaiseen suureen rekeen ja reki sidotaan auton perään ja lähetään tyyräämään. Määräys oli lähteä pois, länttä kohti. Niin tullaan siihen valtatien varteen, niin täällä oli helevetin mylläkkä.

Evakot liikekannalla. (Polviselän kylä)

Maantie oli liukas ku peili. Siinä kulkee sikaa, siinä kulkee lehmää. Siinä kulkee miestä, ukkoa ja akkaa, rajankansa pakenee. Hirveä meininki. (Matkaselän kylä)

Joitakin lehmiä ammuttu tien varteen, niilloli jalat hajonnu, menny rikki. Hirmu liukas. Sellainen se oli se lähtö ja rajalta kuului,, rajansuunnalta venäläinen lähestyi ampuminen ja pauke. Kylät palaa ja kansa huutaa ja rähisee tiellä painuu länttä kohti tien täyveltä.

Evakkoja Matkaselän suunnalla.

No sit me tullaan auton perässä, istutaan siinä kelkassa. Meitä oli  puolikymmentä vissiin siinä vartioporukassa, jotku oli auton sisässä niin tyyrätään tänne Pitkärantaan ja  Impilahteen. No Impilahes oli jonkunlainen pysähys. Oltiinko me yötä en muista. Impihahen ilmavartiopaikassa me pysähyttin ja siinä  kuultiin että venäläinen nelimoottorinen kone rysähtäny se kun oli ilmatorjuntakonekiväärillä ampunu sen.

Norsupyssy uusissa tehtävissä. Huomioi kekseliäs pyörivä jalusta.

Alasammuttu venäläinen pommikone.

Se oli siihenaikaan valtava vehe nelimoottorinen lentokone  No se oli ammuttu alas ilmatorjuntakiväärillä. No nämähän oli hyvillään nämä.

Näitkö sinä ? En nähny, kuulin vain. Siinä sellaista  kerrottiin sinä Impilahen seuvussa. Yö kai me siinä jossain oltiin. Huonosti muistan.

Sitten tultiin sellaiseen paikkaan kun Hippolanmylly. Sinne oli meijät määrätty vartioon.
Siinä tuli myllärin rakennuksessa, myllärin talossa. Oltiin monta päivää vartiossa ja  Hippolanjärven rannalla korkealla mäellä oli meijä vartiopaikka. No siinä jo venäläiset lehtokoneet lenteli matalalla ampua ruikki siihen kiväärillä. No me ammuttiin vastaan, mutta eihän sillä tavallisella kiväärillä ampumisella ole mittään merkitystä, eihän se sattunnu ollenkaan. Siinä oli vesiränni korkia. Rännin suojasta tuikitttiin niitä lentokoneita. Yöt vartioitiin ja sit tuli kuinka kauan siinä oltiin. Yhtä äkkiä tuli meille äkkilähtö. Tuon pienen järven toisella rannalla on venäläinen. Partioita nähty siell toisella rannalla. Niin lähellä oli jo. 

KÄSKY: SUOJELUSKUNTAPUSEROT POIS JA VAKITUISEN ARMEIJAN ASEPUVUT PÄÄLLE

Armeija peräänty. No meil tuli lähtö ja mentiin samalla tavalla siinä auton perässä kelkassa istuttiin Sortavalaan, lyseoksiko sanoivat.
Siihen mentin olen minä kuvas nähny. Korkia koulurakennus sillan vieressä. Siihen mentiin.
Siinä tuli sellainen käsky, jostain, että meiltä otettiin nämä suojeluskuntapuserot  ja vaatteet pois
Ja annettiin vakituisen tuon armeijan vaatteeet, päälle pantiin. Sarkatakit ja housut. Minä sain kumimonot. Oikein hyvät monot, mutta  ne oli kumista.
Niin tuli sellainen määräys varmasti,  että meijät ois lähetetty sinne etulinjaan. Siinäku oltiin  Mutta yhtä äkkiä tuli sellainen tieto, että Salmn poikia, suojeluskuntapoikia on niin paljon kaatunnu jossain Hippolanjärven jäällä että kielto sellainen, että näitä suojeluskuntapoikia ei saa viijä etulinjaan.
Siinä me pelastuttiin. Kuinka paljon, puhuivat kymmenistä pojista, ku oli kaatunu.
Kielto tuli että meitä ei saa viijä etulinjaan. 

Hippolanjärven luoteiskulmaa

Joko sinä jouvuit muutakin tekemään kun olemaan ilmavalvonnassa.No enhän minä, katoppas kun kielto tuli justi. Muuten olisit joutunu?
Vapaaehtoisena, alaikäisenä, niin mutta tämä kielto tuli justiisa, ku Sortavalassa oltiin.
Niitä kuoli varmasti kymmenittäin rajakylien poikia.
Sen takia tuli kielto jostain korkialta, ettei päästetä etulinjaan tolkuttomia pojankloppeja
kouluttamattomia. Tällaista puhuttiin,en tiijä onko tosi. Jokatapauksessa Sortavalassa oli ilmapuolustuskeskus.Sit oli perustettu sellainen. Sortavalassa oli ilmapuolustuskeskus IPAKIKSI sanottiin myöhemmin.. Sieltä meijät ohjattiin tuota Matkaselän asemalle. 

ILMAVALVONTATORNI MATKASELÄSSÄ 

Se oli Sortavalasta itään menevän radan varressa, se  Matkaselkä ja siellähän se on tänä  päivänäki. Meitä 5 poikaa ja vartiopäällikkö. En muista oliko 2 muonituslottaa siinä  meijän porukassa. En muista yhtään millä kyyvillä  ja miten mentiin Sortavalasta Matkaselkään. 
Se väli on unohtunu. Sit tultiin tänne Matkaselän asemalle, mentiin rautatieläisen taloon kortteeriin.

Rautatieläinen ei ollu koskaan kotona se oli aina menossa. oliko yksinäinen mies tai perheen oli jo muualle hommannu. Tyhjä talo. Me siinä keittiön lattialla oli meil vähän olkia ja jotain patjaa ja siinä nukuttiin 5 poikaa vierekkäin. Vartiopäällikkö oli yläkerrassa ja kaks puhelinlottaa sit.  Suihkon Tyyne ja Inkisen Agnes. 

Neiti Inkinen tanssii.

Niin siinä me ruvettiin sitä rataa vartioimaan. Ratan poikki  kulettiin ratan yli ja vastapäisen pellon takana oli korkia, sellaisella mäennyppylällä 18 metriä korkea torni. Siellä tornin yläpääs oli sellainen lava, missä  metriä korkeat reunat.
Tämän huoneen kokoinen lava, leviä torni. No siellä me sit oltiin vartiossa. Se oli 1939 vuosi loppuun. Tilanne oli rauhallinen, ei näkyny lentokoneita, ei mittään ennen joulua. Käytiin syömässä 
leipätehtaan ruokalassa, oikein hyvää leipää se paistoi armeijalle. Näkkileipää se ku on pehmiää ennenkuin se kuivaa.  Meistä se oli herkkua kertakaikkiaan. Se on hyvää, ruisleipä.  Hyvät ruuat meil oli. No siinä vain vartioitiin ja joulu vietettiin. No siinä joulun seutuvil vähän vilskoppia se vartiopäällikkö ja kaksi lottaa juhlivat ja tekivät vilskoppia. Talon Isännän kellariss oli hyviä viinejä niin kaikkea sellaista ja me tuota kuunneltiin viron uutisia varkain, että mitä venäläinen puhuu kaikkea sellaista, mutta ratiota päällikkö kielsi kuuntelemasta. Niin tuota siinäpä oltiin ja majoituttiin tuli tammikuun puoli niin alkoi venäläisten pommitukset. Sitä kulki kaikki Laatokan koillispuolen huolto, kulki Matkaselän kautta. Junat jyskytti jatkuvasti. Tämänpä hoksas venäläinen ja se alkoi pommittaa sitä  Matkaselkää. 
Hirviästi pommittaa ja me oltiin siinä vartiossa. Ja pelottamaan rupes. Siihen tuli aina  tykkipatteri, ilmatorjuntatykkipatteri siihen siihen  meijän vartiotornin ja ratan välille pellolle. Mutta se kiersi jotenkii eri paikkoihin tykkejähän oli vähän Suomella. Se muutti pois ja silloin kun se oli pois niin silloin tuli lentokoneet. Ihme paikka, meille kerrottiin, että vakoilijat ilmoittaa aina, milloin tykkipatteri on poissa. 

Ilmatorjuntatykki (Bofors) Matkaselän kylässä talvella 1939-40

Ilmatorjunnan etäisyysmittari.

Koneet lensi melko korkealla,meillä oli tornissa sellainen hyvä kiikari ja sellainen kompassitaulu pöyvällä, missä piti ilmoittaa. Puhelin oli missä piti ilmoittaa mistä tulee ja mihin suuntaan lentää, siinä oli numerot.
Ei siinä muuta kun ilmoittaa että mistä numerosta, kello kahesta, kello kaheksaan suunta. 
Sil tavalla puhelimella ilmoittaa sinne missä ne lotat kuunteli ne  ja vartiopäällikkö. Se taas ilmoitti Sortavalaan. Ja kuinka monta konetta ja minne ne lentää, minne suuntaan. No niitä oli Värtsilässä ja joka puolel nitä ilmavalvontatornneja ja tuota siitä saatiin aina tieto että minneppäin on tulossa lehtokoneita.
No tuota sitten tuli tammikuun puoli ja ilmat kirkastu jotenkin. Kaalamoko se oli Sortavalan ja Matkaselän välill, joku sellainen asema sitä pommitti hirviästi. Matkaselkää ei  kai niin vielä  pahasti.
Sortavalassa hirviä pommitus, no annappa olla se hoksas, rueta pommittamaan tätä Matkaselkää. Nyt jälkeeppäin olen kuullu, että Matkaselkä oli loppujen lopuksi Suomen enimmin pommitettu paikka talvisodan aikana. 

Matkaselän asema sodan aikana

No me ollaan siellä ja meitä alkaa pelottaa kun ihmiset pakeni kaikki pois Matkaselästä ja paljon kuolikii muutamia siina. Siviilit määrättiin poistumaan. Aina oli rata rikki. Rautatienkorjausporukka yöllä korjaa radan.
Jouluun mennessä me oltiin melko rauhassa, me käytettiin tyttöjä siellä tornissa ja kaikkea lystiä piettiin. Matkaselän asemalla oli Kiteen tyttöjä lypsämässä evakkolehmiä, kun junassa tuotiin. Ne oli lypsämässä siinä. Muistan kun tyttöjä käytettiin siellä tornissa ja riijusteltiin Kiteen tyttöjen kanssa. 

Mutta kun joulu meni ohi ja ilmat kirkastu jotenkn pakkaspäivä.. Sit tuli kerran, en muista aikaa, saatto olla helmikuuta jo. Minä olin tornissa, päivä oli. yhtä- äkkiä koneet tuli aina auringonsuunnasta, niinkun täältä iltapäivä kait se oli. Alkaa näkyä. Ne tuli aina sellaisissa laivueissa montako niitä oli, enhän minä enää muista. Minä ilmoitan että sen verran tulee tuolta lentää  Matkaselkää kohti. Alkoi tulla pommia. Se on helvetin ilkeä, kun se ulvoo kun se pommi ku tulee.

Minä 18 metrin korkeassa tornissa seison ja kiikarilla lasken niitä ja puhelimeen ilmoitan, mutta kun niitä tuli loputtomasti niitä lentokoneita. Ja meille oli sanottu propagandaa, että venäläisellä on pommikoneet loppu ja pommit loppu, että sellaisia tynnyreitä heittää, että mis on rautapiikkejä.

Kaikenlaista propagandaa. Niin helevetti, jotenki jäi mieleen  sen rytäkän jälkeen kun tuota niitä laivueita tuli jatkuvasti ja suomalaiset hävittäjät oli niiden kimppussa ja niitä alkoi tippua siel venäläisiä. Minä kiikaroin kun suomalaiset pyörii ympäri ja kohta savuaaa venäläinen ja putuaa alas siinne mettään. Yhtä- äkkiä huomaan, että tykkimiehet lähti juoksemaan mettään.Tykkisä hylkäävät. Ja pelto on mustal mullal, kun pommia siinä kun siinä tykkipatterin ympärillä. Jotenkii jälkkeeppäin kuulin, että tykkimiehet valitti, että tykkinpiiput  meni kuraa täyteen, että niijen putket. 
Niin perkele 102 konetta sanovat  oli niitä koneita päällä. Tällainen mielikuva minulle jäi. oli sinä päivänä päällä. Yhtä- äkkiä kun minä koitan soittaa sinne vartiotupaan, niin minun puhelinlangat on tässä  justiisa siinä mihin pommit  putuaa sillä välillä, niin ei puhelin toimi, langat oli poikki. No nyt minä jouvan täältä pois. Minäkii läksin kiireesti tornista alas ja juoksen mettään päin ja lunta oli vyötä myöten. Enhän minä kerinny sinnä mihikkää mettään päästä siinä umpihangessa. Pommia vielä tippuu ympärillä ja ja sit se meni ohi ja. Helevetti ku katottii ratakiskot oli pystys, helevetin korkialla. Paskana 
koko seutu! tuhottomasti pommia. Sellaiset isot talot katkennu keskeltä, ekun monttu oli vain jäljellä, helevetti. 

No minä olen siel metässä, yhtä- äkkiä pommitus loppui. Ei ollu koneita päällä, vartiopääkkö, pommitus loppu ja ei ole on koneita enää päällä, niin vartiopäällikkö juoksee sinne tornii ja minä hoksaan että olen jo taisinko jo kiivetä takaisin sinne torniin, en muista enää tarkkaan.  " No hengissähän sinä olet " sano vartiopäällikkö. Se luuli, että minuun sattui, kun kun puhelin ei toimi. No ei täss kuinkaan käyny. Niin sit puhelinlangat korjattin ja no siel ei ollu vartiotuvaskaan mitenkää käynny, mutta pelästy imeijän koko porukka ja pelkäsinhän minäki, kun ei mnkäänlaista suojaa. Sodan aikana jos kranaatti tuli niin se tuli viistoon siitä pystyi suojautumaan mutta kun pommi tulee suoraan ulvoo niskaan niin siitä ei suojauvu hittokaa. Niin muistan vielä meijän vartioporukas oli Burtsovin Teppo oli yksi meistä ja 
ja oli toinen. Ne poloiset pelästy sitä nin että hiihtivät tuonne helevetttiin korpeen pois siitä koko asemanseuvusta ja vuorokauven päästä tulivat. Jossain Mökiss olivat olleet vuorokauven peloissaan. 
Minä muistan seuraavana yönä sit mentiin Tepon kanssa rautatie,, kun oli tällainen korkea sallainen,niin siinä oli tollainen, aukko vesioja, alpiksi sanotaan vesioja putki siellä, putki siellä rautatien alla. Sinne mentiin yöksi, perkele viltit ja kova pakkanen. Eehän  me siel pystytty siel olemaan siel oli  jäätyä perkele, kun pelotti että jos se yöl tulee.  Nin pojat oli vuorokauven silee  metässä ja huomenna tulivat pois sieltä. No vartiopäällikkö yritti soittaa, että eikö täältä pääse jo jonnekkii parempaan paikkaan. Vartiopäällikkö yrittää soittaa ,että eikö täältä pääse jonnekkii parempaan paikkaan. Sortavalan IPAKKIIN soittaa, ilmapuolustuskeskukseen soittaa, täältä  on jo kaikki  muut lähtenny, meitä on vain puolenkymmentä ja tällaiset pommitukset.
Sitten sinä oltiin jonkun aikaa , niin niin venäläinenpä  hoksas, että se alkoi yöllä lentää lentokoneella.
Siihen asti oli yöt rauhallisia.Yölentoja tekemään.  Niin tuota se se vasta Helevettiä oli. Me koitetaan kuutamoyöllä kattoa, että missä se  siellä matalalla lehtää  eikä lentokonetta näy, eiku ruikkaa konekiväärillä.
Kuule kyllä se oli. Kyllä lähti sotahalut meiltä suojeluskuntalaisilta ihan viimeiseen asti.
(Nauretaan kaueasti) Jo silloin lähti sotahalut.

Alkoi niitä yölentoja olla. Alkoi tulla maaliskuu lähestyä ,alkoi lähestyä, mutta helmikuuta se viel oli 
Se meijän porukan johtaja Hyöky kersantti tai Hög se meijän pitäjän sähköherra, sähkömonttööri oli meijän herrana, niin se sai aikaan, että me päästiin pois siitä Matkaselästä.

Yhtenä yönä kerätään kamppeet taas kelkkaan ja lähetään kelkkaa vetämään pitkin maantietä. Joku sellainen isompi kelkka  koska siinä oli meijän patjat ja puhelimet. Veetään sitä sakiltaan sitä kelkkaa. Kuutamo kirkas on yhtä- äkkiä perkele tulee venäläinen kone. Ajaa matalalla ja me tiirataan. 

Venäläinen panssaroitu maataistelukone.

Tottakai se näki meijät siinä maantiellä, ruikkii helvetti meitä konekiväärillä. Meiloli kiire kuule ja hyvä mieli, että tuosta helvetin Matkaselästä päästään pois. No sit me päästiin sinne Matkaselän eteläpuolelle, korkialle mäel, luultavasti se oli Jääskeläisen talo, siviilimaatalo. Siel oli paljo lehmiä, iso navetta korkiall mäel. Me tehtiin vartiolava sinne korkian navetan katolle ja harjaan tehtiin aukko. Siellä kurkataan taivaalle ja ilmoitellaan puhelimella, mitä näkyy yöllä. Yöllä näkyi valoraketteja, miltä suunnalta.Vakoilijoita liikkui paljon. Piti ilmansuunnat antaa ja tuota sillä tavalla ottivat kiinni kun eri paikoista annettiin  suunta, missä valoraketit näkyi ja sill tavalla otti vakoilijoita otti  kiinni. Siellä ison talon  meill tuli oli hyvät olot. Siellä oli turvallista. Se kai oli siellä Ruskialan marmorikaivoksen lähell siinä.  Minä muistan että vartiopäällikkö käski minut sinne Ruskialan marmorikaivokselle jotain asiaa. Minä pimiässä hiihin sen muistan että sinne päin hiihin sinne marmorikaivokselle. En muista, mikä tuota oli asia. Tottakai minä sinne kävin. No tääl oli talon ruoka ja lotat kai ne häipyi pois, minne  ne komennetttiin meiltä. Siin oli nuori karjakko siinä ja kymmeniä lehmiä. Me siel navetan vintillä vartioitiin ja täälläpä oli hyvä ja rauhallinen olo. Sitä ei arvannu pommittaa, kun  oltiin monta kilometriä aseman eteläpuolella.

SANTTU PÄÄSEE LOMILLE

Maaliskuun ensimmäinen päivä oli minun loman vuoro. Yks kerrallaan oli joku aina meijän porukasta  lomalla. Ja minulla oli maaliskuun ensimmäinen päivä ( 1.3.1940 ) lomavuoro.

Jotenkin siinä niin kävi, kun minä siinä katolla olen,niin tämä karjakko tulee sinne,kiipeää sinne minun vartiolaavalle. Nuoret, tiijäthän sinä se meni riijjuuhommiks ja kaikkea sellaista alko olla.

   
Mutta minulla alkoi loma maaliskuun ensimmäinen päivä. Ja littterat kirjoitettiin että 7 vuorokautta. Tuosta lähet junaan ja menin junaan ja osoite oli Teuvan asema Pohjanmaalla. Siellä on minun perhe Jurvan pitäjässä. 30 kilometriä Teuvan asemalta Syvänmaan pitäjään.  Minä junassa matkustan,väkeä oli sotilaita ja kansaa täysi juna. Jonnekkin penkin alle kai minä pääsin siinä  pitkäkseen tai olin jossain välissä tuol tavarahylyll ylhäällä.  Lepäilin kun ei istumapaikkaa eikä mitään sotilaita joka paikka täynnä.. Niin minä matkustin Teuvan asemalle .
Tulin asemalle oliko se sunnuntaipäivä. Niin ei minkäänlaista kyytiä 30 kilometriä Jurvaan
Minä kyselen, että miten tästä  pääsee? " ei pääse ku kävelemään." Hevostie sellainen luminen
märkä ilma alkoi olla. Onneksi mi nulla oli ne kumimonot, niin jalat ei kastunu. Minä vippasin 30 kilometriä Jurvaan kirkol. Minä kävellä lämpsin siinä, jotankn oli mikä se oli Osuuskauppa
tai Osuuspaupan piha, kun minä kuuntelin siellä kun kyytiä kyselin. Suuria  isomahaisia ihmisiä siellä " Kaiken vievät, molemmat hevoset veivät sotaan,valittelee tuollalailla. Minusta tuntu ihmeelle, että meikäläiseltä on menny kaikki. Kuulosti se sellaiselle, että ei ne ymmärrä sodan touhua. Molemmat hevoset, muutamakii isäntä. 
No minä lämsin, meni minulla siinä monta tuntia ennenku tulen Jurvan kirkoll. Menin,, kahvila oli kirkol. Kyselen että missähän päin minun kotiväki on tääl. Sanoivat,että Pyörnin koulul,
Laihian puolel 6 kilometriä. Minä  lämpsin sen (nauraa helevetin soturiperkele).
Lämpsin sen, no menin,,,  koulullahan ne oli ja isäukko oli vielä jossain Suomenlahella työkomppaniassa. Äitimuori siell oli ja mitä näitä veljeksiä. Isäukko oli komennettu Suomenlahen jäälle Viipurin edustalle ne jäätä sahasivat. Hyökkäysvaunut meinasivat tulla poikki Viipurinlahen. Isäukko oli ollu jäätä sahaamassa että kun ne ajaa ne hyökkäysvaunut niin ne putuaa sinne pohjaan ja niin oli käyny monesti. Sit oli henkihatkat tullu isäukko kertoi jälkeeppäin. Se tuli tuli kumminkii Suomenlahen yli vissiin jotenkii. 

No minä kun menin Pyörnin koululle täälähän tämä  oli äitiuori ja sisko tämä Juli oli siel.
Juuli se sanoi vielä minulle, Sunnuntaipäivä oli vielä, sattu.
Sanoi, että kirkonkyläl on kirkonkylän kansakoululla ortodoksinen Jumalanpalvelus, että lähe sinä hänen kanssaan sinne.  Ajattele minä 36 kilometriä olin lämpsinyt. Lähe kuutta kilometriä. No mikä siinä autto, minun piti lähteä. Sainko minä siinä puhtaat vaatteet, alusvaatteeet, päälle ja ja no lähettiin siskon kanssa. me mentiin kirkonkylän koulul. No pappi saarnaa siel  kovalla touhulla ja evakot siel on   ja paikallisiakii ilmestyy tänne uteliaisuutta tietysti ortodoksista Jumalanpalvelusta evakkoitten. Minä seison näin  siell ja kuuntelen sitä, kummalla puolen, tällä puolen seisoo sellainen hieno nainen, ja nuuhhh, hajuvesi  haisee,punainen hattu ja sulka  tuos hatussa. Minä sitä tiiraan että kuka helvetti tuo on,  noin hieno nainen.

 Anappa olla se Jumalanpalvelus loppuu siinä. Ovesta lähetän pois sepä oli hoksannu tietysti tyttö, että minä häntä tiiraan. Se tulee minun käsipuoleen, tarttuu,noin vain tarttuu. No tämähän on kumma
Nuin hieno nainen. No Julia kävelee toisella puolen. Tyttö sano, että kuiskaa minulle.
Sill on toinen kaveri. Sellainen isompi nainen sill naisella. Lähetään Reinin Helkan luokse valokuvaan. Minut vie sinne valokuvaan. No siitä on minulla vielä valokuva viel albumissa. Minä oon yksin, mutta siinä oli käsikynkässä tyttö, muista nimen ja elää tänä päivänä televisiossa jotenkii, jossain kuulin,että se on naimisissa. Tuos on se  Sotilaskuva.  Onko se kokokuva? On. Siinä oli kumimonot. Onneksioli kumimonot, kun oli märkä keli sinä päivänä olis ollu jalat rikki kun minä niin paljon kävelin. Kuiskas minulle se tyttö,  kun käytiin siellä valokuvassa. että Se oli Reinin iso maalaistalo. Lähetään Helkan luo. No otettiin valokuva siinä. Sit kuiskas minulle, "Missä sinä olet tuota illal?"  Minä sanoin tuol, Pyörnin koulul kuuven kilometrin päässä.

Sanoi minulle, kuiskas tule illalla kaupan ristille, neljän tien risteys siinä kaupall.
Minä kun kävelin vielä 6 kilometriä kuule sinne Pyörnin koululle ja illal piti lähteä  tytön kanssa rehveille vielä  6 kilometriä. 
Nautaa, perkele, minä oon jälkeeppäin ajatellu, että minä menin ja yö riiattiin ja en minä sano mitä siellä tapahtu, mutta vielä yöllä kävelin takasi. Laskeppa perkele kuinka monta kilometriä. Tuo valokuva oli siinä mutta minä jossain tapauksessa leikkasin sen tytön pois.
Tiijän että tänäkii päivänä elää ja on naimisissa. Se oli karjakkokoulussa. Kävin sit ennen sodan syttymistä vakituiskuntoisuuslomalla,niin hää oli karjakkokoulussa kauhajoella ja minä kävin  vielä sen luokse.. Ajattele nyt 36 kilometriä ensin Teuvalta ja siihen 6 kilometriä Pannaan yksi kaksi, kolme neljä kertaa  36 ja 24 menin sit yhteensä 60 kilometriä kävelin sen vuorokauven. No nyt tätä juttua riittää, enää en kerro.
On siinä kertomsta.
Mutta kun minun loma loppu, kun minä sen tytön kanssa riiailin  koko sen loman ajan 
Niin se oli 7.3. minä olin pois lähössä sen Järvikylän kouluksi. Sanoivat Järvikyläksi sitä meijän majapaikan lälellä. Minä olin pois lähös siitä, niin tuota koulun alakerrassa vartuttiin Osuuskaupan autoa sen  piti meijät viijä jonnekkii 60-100 kilometrin päähän Vaasaan sen auton.
Muuta pelastusta sieltä kyliltä ei ollu ratan varteen minul oli sellainen, miten se oli. Niin 
sellainen että se seitsämäs päivä loppu loma koulul vartuttiin sitä kaupan autoa. Myrsky kävi 
hirviä lumimyrsky. Opettaja juoksi yläkerrasta omasta asunnosta meijän luokse  ja juokis alakertaan ja sano että nyt on rauha tullu. Sinä päivänä Rauha tuli kun minun loma loppu. Tämähän olihyvä uutinen.

Latojan kommentti: Ilmeisesti radiossa on kerrottu, etä Venäjä on kutsunut  suomalaiset rauhanneuvotteluihin 6. maaliskuuta 1940 ja silloin kansalaiset iloitsivat, että rauha tulee !

Mutta minun piti matkustaa Vaasaan  ja tuota hirmu lumimyrsky ja kylmä muistan kun 60 kilometriä ressun alla istttiin,ketä siinä oli Osuuskaupan autos ja paleltiin siellä. 60 kilometriä 
No siinä minä  menin sit Vaasaan ja junalla Savonlinnaan ohjattiin sit. Ja Savonlinnassa mentiin Piispan hoviin korkialla mäellä sinne ohjattiin. Minä kysyin,että missähän se on se porukka Onko Matkaselkä jääny Venäjän puolelle ja kaikkisill tavalla. Eioo tietoa,ett.
Toimistosta kirjoitetaan litterat ja menette lomalle. No tämähän oli hyvä kun minulla oli tyttö siellä,helevetti. Hyvä juttu,että pääs ja taas minä kävelin sen Teuvan välin.
Mitä se oli,oliko se 7 vuorokautta se loma. Se ku loppu,niin minä menin taas Savonlinnaan takaisin rauha oli maassa. Silloin meijät ohjattiin sinne Simpeleelle ja Koitsanlahden kartanoon. Että porukka on siel. Se oliuuven rajan lähel se Koitsanlahden kartano siellä oltiin jonkun aikaa sen kartanon katolla ja siinä sitten vaihettiin ruplia venäläisten kanssa. Siinä oli lähellä pellolla venäläiset. Niin tuota sieltä päästiin siviiliin.

No silloin päästiin siviiliin ja kysyttiin meiltä,että koska me oltiin juuri vuuven päästä jouvutaan vakituiseen, mutta nyt olis mahollisuus jäähä että tämä aika 7 kuukautta, mikä me oltiin talvisovassa se otetaan huomioon ja sitä lyhempi on teijän palvelus.
Minä sanoin, että tähän firmaan en jää. Minä lähen siviiliin. Burtsovin Teppo esimerkiksi sanoi, että hän jää. Teppokulu ei päässy sitäkään vuotta olemaan siviilissä kun sota sytty. Minä sain sen vuuen olla Jurvassa ja kävin ammattikoulun.

JATKOSOTA

Jatkosodan aikana isäni palveli Laguksen panssariprikaatissa.

Ernst Ruben Lagus komentopaikalla siellä jossakin. (SA-kuva)

Lagus Salmissa (SA-kuva)

Heikki Salmela Salmin nimismies antoi tanssiluvan, mamman ja papan häihin
Hän pystyi antamaan luvan, vaikka koko Suomessa oli tanssikielto. 

Miten ne sitten kulki kirjeet niin hyvästi sota- aikana? Miten sinä pystyit kirjottamaan mammalle?
Mitä siihen pantiin osoitteeksi, kirjekuoren päälle?
Osoitteeksi?
Oliko se meijän numero 9212 Kenttäpostinumero
Mitä sinä panit mammalle osoitteeksi?
En muista, se oli joku postinumero
Sujun kylä ? Ei ollu, numerot ne oli
Ei silloin kyliä mainittu ollenkaan eikä mittään paikkoja
Numeron perusteella kulki. Jotenkin jäi sellainen kuva, että meijän osoite oli 9212

Mitenkäs kauan  työ olitte siinä Petroskoi- Suoju- linjalla
1942 keväällä tultiin Seesjärveltä - 43 , -44 kevät kaksi vuottako me oltiin
No siinähän ennättää jo tutustua?
Voi,voi. 
Näittekö joka viikko ? 
täh?
No, ei nähty, ku 1942, syksyllä minä sinne jouvuin sinne vartioon siihen
1943 käytiin, pitkiä aikoja 1943 esimerkiksi me oltiin toistasataa kilometriä etelämpänä
1944 Oli pitkiä aikoja. Sit taas oli sellaisia aikoja,että minä kävin viikottain. Kerrankii oli 10 viikkoa peräkkäin, jotain sellaista.

Mistä Juuli hommas mammalle sen hääpuvun?

Näkikö se mamma ikinä enää äitiänsä?
Se kävi pikkusta ennen, ennenku venäläinen alko hyökätä.
Se meni kävi siellä. Luvat hommas ja meni. Äitinsä oli sanonu, voi , miksi sinä tulit, että venäläiset tulee kohta. Sil oli hirveä hätä. Mene takaisin. Kohta oli lähteny kiireesti takaisin kerkis tulla Salmiin niin sieltäkii tuli lähtö.
Sen koitoon kommin ei käyny kotonaan, eikä nähny äitiänsä?
ei, ei
Työ ette silloinkaan käyny siellä mamman kotona, kun kävitte Leningradissa?
Ehei, sehän on täällä kokonaan eri suunnalla.
Kyllä se rakkaus kaikenlaista teettää?
He, heh, rakkaus, hölmöyttä se on, eikä mtään rakkauta, nuorten hölmöyttä
Minä en usko ollenkaan sellaisiin rakkauksiin.
Hehee, satuja, 
No, on sen pitäny olla  vähän jottain, kun sitä on pitäny ihan vieraan ihmsen mukkaan lähtee.
No eihän se muuta ole kun, kun ajattelee että tuo maksaa mulle ja toinen samalla tavalla. Siinä se on.
Ei sihen tartte muuta.
Niin mutta mamma on menettänny kotimaansa, kielensä ja kansansa, heimonsa.
Se on sellaista, sellaista hölmöyttä
Lähtee vieraan miehen mukkaan, vieraalle maalle
Ymm, hymmm.
Niin ne vain lähtee
Ja vapaaehtoisesti vielä
Oliko sillä mittään muita syitä lähtee sieltä?
Oliko se nähny sitä touhua, ajatteli että ei ole hyvä systeemi?
Ei ollu sen aikusilla nuorilla senkäänverran tietoa politiikasta, mitä nykynuorilla.
Ei ne tiijä nuoret 20 kesäiset politiikasta koiranpaskaa
No sanoithan sinä, että mammalla saatto olla.
No tietysti siinä oli se pelko, että sehän piti ymmärtää sen verran että viraan valtion palvelukses kun on. Että miten siinä käy. Sehän piti tietää. Sehän oli selvä asia. Että se pelko siinä oli, kun sota kääntyi kokonaan toisinpäin. Oliko se vapaaehtoisesti se mamma otettu kirjastonhoitajaksi.
Johonkii työhön heijät pantiin kaikki. No hänet pantiin siihen kun osas suomen kieltä
Hänet pantiin siihen. Että meneppä tuonne ja sillä siisti. 
Mitäs pahaa siinä on venäläisten mielestä? No se oli sen verran pahaa, että ei siihen saa suostua.
Jos et suostu, pannaan vankileirille.
Jos suostut niin olet siellä, jos et suostu silloin pannaan piikkilangan sisään

Stalin kun siellä heilu ja mitkä kaikki, niin sehän pienimmästäkin syystä käräytettyä
niin se oli Siperia ja pitkä kakku.
Niin, sodan jälkeenkin ne on eri lait sovan aikana joka maassa. Älä tee ytään virhettä.
Meijänlaisia pojankloppeja kun viijään, että huomenna teijät ammutaan. Perkele, Tiijä laista mittään.
Hölmöyksissään menee tuota vartiopaikalta poistuu, niin huomenna teijät ammutaan.
Hölmöjähän ne on perkele semmoiset tuomarit, mutta minkäs teet. Se on sotalait. Se on poikkeustila?
Niin, jos poikkeustila Suomeen julistettaan jossain tapauksessa, Olkaa varovaisia.

Poventsassa

No, se oli vuorokautta ennen Poventsan valtausta. Karhumäen läpi ajettiin ja jalkaväki jäi Karhumäkeen tappelemaan vielä mitä siellä oli venäläisiä oli. Me ajettiin läpi siinä oli kahta puolta talot paloi.

Postijuna Karhumäessä.

Postijunaa piti lämmittää kokoajan.

Ajettiin Karhumäen läpi  joku puolikymmentä kilometriä itään, suuntaan Äänisjärven pohjoisrantaan menevää tietä. No siinä sitten tultiin jollekkii kankaalle ja siihen meijät topattii, eihän myö tietty mitä siellä etupuolella on,  mutta siellä oli Lumbuusin kylä, minne oli joku toinen tai kolmas komppania jo menny ja oli asemissa siellä.

No meijät sihen takamaalle kankaalle topattii ja pakkanen oli kolmisenkymmentä astetta. Meijät komennettin.
Komppanian päällikön auto seisoi tiellä. Meijät komennettiin....  harvapuinen petäjäkangas ol siihen tuota kankaalle, että jokainen tekee lumeen, lunta oli jonkun verran, että poteron. Hajaantukaa, että jos kranaatti tulee, niin ei tule kovin  paljon kuolleita samasta kranaatista. No me oltiin hajallaan siinä  kankaalla ja kolmekymmentä oli sitä pakkasta paleltamaanhan sitä rupes sinä lumimontussa makoiltiin. Joku kranaatti aina lens siitä yli ja siihen kankaalle. Venäläinen oli siellä Lumbuusin kylän  takana tuota asemissa ja sieltä ampu tykillä. 20 kilometriä oli Poventsan ja Karhumäen välissä...

Tämä oli ensimmäinen kylä Lumbuusiin päin. Niin tuota Niin siinä oltiin keskiyö saatto olla ja meillä oli hirviän kylmä, kerrassaan vapistiin. Niin Jaskan kanssa satuttiin sit  tielle yhtäaikaa ja siinä oli komppanian päällikön auto seiso siinä ja se  moottori kävi.

Ukot oli matalana siellä lumikuopissa. Me mentiin siihen auton viereen ja naamaa lämmitettiin, siinä moottorin lähellä, auto kävi niin siitä tuli  lämpö. Sit ruettiin lämpimikseen 
kun se oli höylätty tie, siliä, paljon kulettu. Ruvettiin polkkaa tanssimaan ja vielä laulettiin vasikan äänellä. Vasikan ääni oli molemmilla. Laulettiin ja  polkkaa tanssittiin siinä Jaskan kanssa. Tanssittiin siinä Jaskan kanssa. Ripaskaa tai mitä nyt oli, kuhan hypittiin lämpimiks. No siinä tuli vähän lämmin sit kun naama lämmitti

Jääkärit tauolla Lumbuusin kylässä.

Aamu valkeni niin, meijät siirrettiin kärkeen. Sanottiin, että yön joka komppania oli ollu  siinä
kylässä venäläisen kanssa vastakkainse siirrettiin  taakse ja me mentiin siihen kylään.

Ihan siihen etummaiseen taloon siinä oli peltoaukea sen jälkeen kun mentiin istumaan muutamaan autiotaloon. Kuunteleppa nyt missä minä oon istunnu. Minä isstuin talon huoneen kynnyksellä. Talo oli kylmä, väki oli jo lähtenyt. Se oli ensimmäinen tai toinen talo sil tavalla, että Venäläisen etulinjaan oli suora yhteys. Minä istuin kynnyksellä ja tuoss oli sellainen, kun lattiat oli venäläisissä taloissa korkeat ja siel oli kellarin tapainen, missä perunoita piettiin.
Siinä oli sellainen keskellä huonetta  aukko, mistä mentin kellariin. Sinä istui puolenkymmentä poikaa siinä aukossa siltävaralta että puottavat ittensä kellariin, jos se rupiaa ampumaan tykillä. Suorasuuntaustykki pellon takana. Ja täällä oli uuni ja tuoltapäin oli tykki venäläinen
Oliko siinä 500 metriä matkaa. No siinä istui kellarin luukun reunalla Kemppi niminen poika nuori mies, tuli vasta täydennysmeheksi. Ensimmäinen tilanne hänellä oli siinä. Sanoivat, että jonkun sotaherran pojaksi, alokas.. Se istui sinä luukun reunalla ja minä kynnyksellä, istuin että  jos rupiaa ampumaan minä juoksen  pihalle. Yhtääkkiä, perkele räiskähitki, tuli seinän läpi kranaatti  ja täällä uuninrinnassa räjähti. Niin kellekkään ei käyny mitenkään kun sille  Kempin pojalta meni yks sirpale lavasta läpi.
Heh, kumma paikka. Meille tuli helevetin kiire pihalle siitä. Ei sen jälkeen sitä Kempin poikaa näkyny. Tietysti kun lavan läpi meni yleensä se käsi kuivuu jotenkii .  
Mikä vuosi? Se oli vuonna 1941 

Juha: Tässä on Kemppi Toivo en muista etunimeä

Sotka kuva mahdollisesti Varkauden konepajalta, jossa vaunuja kunnostettiin.

Vickers- vaunuja lämmitetään.

Meijän panssarivaunut oli sinä talojen suojassa ja ensimmäisenä siinä oli se Sotka, mikä on nyt Hämeenlinnan panssarimuseossa ja sen ajurina oli tämä  Lauri Heino, Se oli vissiin jo sillon Mannerheimin ristin ritari, niin, Niin tuota se  oli suuri vaunu, se oli venäläisiltä saatu. 
Toiset oli pienempiä Ne höyrys siinä, moottorit kävi, niitä oli pitkä jono niitä oli  siinä kyläs  talon suojissa.
No totta se meijän kapteeni näki että me Jaskan kanssa edellisenä yönä kranaattitulessa polkkaa tanssittiin, että tuossahan kaksi sankaria on, perhele, hihi
Se pani meijät kun lähettiin hyökkäämään. Määräs että minut tien vasenta puolta  ja Jaskan pani oikealta puolta peltoaukealle suojaamaan tätä Sotkaa, että venäläinen ei heitä siihen käsikranaattia eikä kasapanosta Juoksemaan sen vaunun perässä.

Mannerheim- ristin ritari Lauri Heino kuvassa vasemmalla.

Pitkä jono lähti hyökkäysvaunuja sit perässä tulemaan. Tämä Lauri Heino kai se kävi
talonnurkalta, ennenkuin lähettiin kurkkimaan, että missä se tykki on. No sillä kun oli se Heinon pansarivaunu sillä oli neljän tuuman tykki, niin se oli jo valmis sinneppäin kun lähti ajamaan kun talon nurkalta tuli se ku alkoi posauttelemaan tykillä perkele. Venäläinen vaikeni ja me juostiin Jaskan kanssa, sinne  seurattiin sitä hyökkäysvaunua väsyksiin asti sinne  ohi puolivälin sen peltoaukeata. Ja venäläinen pakeni. 

Isäni muisti tämän taistelunäytöksen talvella 1944 Äänislinnassa.

Porukka lähti ja hyökkäysvaunujono lähti painamaan eteenpäin. Meille sanoi kapu siinä, että hakekaa pyörät ja tulkaa perässä. Niin siinä me oltiin Jaskan kanssa sellaisessa melko varmassa kuoleman paikassa. Niin mutta niin oli tuuria. No me mentiin sit tuota otettiin pyörät  ja ajettiin siellä olikii  toinen kylä, mitä ei Suomen kartoissa ollu. Uusi kylä ja se oli venäläinen varuskunta. Helvetti siellä oli vanjaa vaikka kuinka paljon. Ne oli asemissa siellä asettunnu. 

 

Laguksen jääkäreiden kärjen vaihto Lumbusissa

Meille sano että menkää sinne omaan ryhmään, minä muistan ku kaksi meijän ryhmän kaveria oli seil asemissa ja minä niitä haen ja menen siihen ketjuun. Niin kuulen, että  Toinen huutaa, ett elä tapa sitä hevosta, tapa se ukko. Huutaa toiselle kaverille.
Venäläinen herra siinä ratsun selässä istuu, hyvä hevonen se on, tapa ukko elä tapa hevosta.
Se ampui sen ukon ja toinen niistä ja ee muuta kuin valkoista turkkia päälle, pakkanen oli kova. Kiireesti turkki siltä venäjän herralta pois. Hevonen lähti juoksemaan,  minne lie.kaikkea sellaista.

5.12.1941 Stalinin kanavan valtaus

Minä löysin sen porukan sieltä. No yöhän siinä mentiin Stalinin kanavaa kohti. Se oli itsenäisyyspäivän aatto. Suomen herroilla kun oli tarkoitus, että itsenäisyyspäivän kunniaksi Suomen armeija menee Stalinin kanavalle. Ja me mentiin eteenpäin ja sit tultiin Poventsan kaupungin laitaan.

Siinä oli helevetin ryminää välillä. Sit venäläinen kuormasto tulee vastaan. Se viepi  Karhumäkeen päin ajaa hevosilla. Soppatykit höyryää, ne viepi ruokaa sinne Karhumäkeen. Sanotaan, että ajakaa vaan sinne että Ne oli jo niin sekaisin, että eivät älynneet, että Suomalaiset olivat jo koko Karhumäen. Soppatykit höyrys ja ne vei soppaa sinne muka omille. No suomalaisten käsiinhän ne joutu.

  

No siinä oli kai se kello 11.00 tultiin siihen aukion reunaan Poventsan kaupungin reunaan. Taas meijät komennettiin kärkiryhmään.. Menimme ketjuun, sillon alko perkeleen räiske. Ei me keretty ketjuunkaan mennä. helvetin räiske, vanja lykkää pikatykillä, mikä helvetin ilmatorjunta tykki, pitkin tietä ja meitä koko porukka tiellä siinä  pyörii. Helevetti kun se räjähtelee puhelintolpissa. Me ollaan matalana lumihangessa. No aikasa ampuu niin tämä Viljo Heino ku sillä oli se hyökkäysvaunu se ei lähteny vanka pois sieltä tykin tapaa, niin se ajoi tykin mäsäksi. Tykin yli piti ajaa, ei venäläinen lähteny mihinkää, koko ajan ampui.

Siinä mentiin sit tuota kaupungin sisälle. Kaupungissa paloi joku ammusvarasto. Hirmu pauke kuului, ammukset räjähteli ja venäläinen pakeni, siellä ei ollukkaan vastusta. 

Katua tarkastetaan siinä yhtä- äkkiä katua pitkin kävellään,, siinä tuota muutamaa katua, yhtä- äkkiä venäläinen sotilas hyökkää kavulla. Se oli Mölsän poika, Sortavalasta, iso mies, sen kimppuu hyökkäs. Pistooli käess Nagant- pistooli, no se sai käen kiinni. Ne siinä pyöri kavulla ei kumpikaan saanu toistaan tapettua. Sil oli turkki päällä valkoinen ja sit oli alushoususillaan huopatossut jalassa. Sielä yhestä mökistä hyökkäs.  Oliko hääs sieltä humalass nukkumas ollu , näki, että Suomalaiset on kavulla. No tuota ne pyöri siinä toinen toisessa kiiinni. Ja me ollaan ympärillä. Joku yrittäis ampua sitä
venäläistä, mutta eehän sitä voi ampua, kun ne siinä käsikähmä. Joku juoksi ihan viereen ja pani tuota ihan kiinni siihen ukkoon aseen ja ampui sen. Se kuoli siihen ja oli helvetin kiire ja joku huutaa ota äkkiä valkoinen turkki, että tuota ennenkuin veret tuhraa. Turkki otettiin kiireesti pois, pistooli Nagaani, joku koppas kellon ranteesta. No siihen se jäi ukko kavulle joku vääpeli tai sellainen. No siinä sit mentiin tuota kanavan sillalle. Venäläiset oli paennu kanavan taakse, akatoppas nyt tulee mielenkiintoinen juttu.

.

Nyt tulee mielenkiintoinen juttu, kerran ottaa tuonne
Niin, että minä oon sellainen helevetin suuri sankari, kun se Tuntemattoman sotilaan Rokka, vai kuka se oli. Ensimmäisenä ollu Stalinin kanavalla siinä  ryhmässä mikä meni.

Sehän oli yötä, kaupunki paloi ympärillä, ammusvarasto räjähteli siellä panokset, kovempia ja pienempiä. Venäläinen oli paennut kanavan taakse. No me pantiin vartiomiehet kanavan sillalle. Silta oli  ehjä. Siihen vierelle ruvettiin muutamaan mökkii kortteeriin. Kun palelluksissa oltiin jo edellinen yö oltiin ja päivä oltiin ja seuraava yö 30 yli astetta pakkasta. Mehän oltiin niin läpipaleltuneita että hampaaat löi loukkua. Joku sanoi, että tuolla on venäläinen kuormasto. Hevoset on päästetty pois valjaista mutta reet on siinä ja rees on tavaraa. No sinnehän ne meni pojat kurkkimaan, että mitä siel on. No siel oli hansikkaita, kangashansikkaita, kintaita niitä niputtain, kantoivat siihen kömmöön
Sit oli Ameriikan riisiä, sulaa suklaata, isot purkit, ja voita laatikois. Niitä kannettiin sihen kömmöön venäläisen kuormasta . No tässähän tuli hirveä nälkä ku oli kylmä. Mehän ruvettiin panemaan hellaan tuli ja keittämään.  Muistan kun minä löin voita puolen pakkia, riisiä sekaan ja pikkusen vettä ja keitettiin ne siinä  ja sulaa suklaata sekaan. No tätä ku hörpittiin kuule  siinä suihin niin aamullahan oli paskalla koko porukka.

Mutta ennen aamua siinä sattui kummallinen  tapaus. Meijän joukkueenjohtaja oli vissiin kaatunu tai haavottunu, muistan vielä nimenkii., mutta en ...ei kai se puhelimes mee mihinköö. No minäkii keittelin siinä sitä riisiä siinä voissa. suklaata hörpittiin suuhun. Meinattiin ruveta nukkumaan. Oli komennettu sinne kersanttimies siihen. Oliko hänet komennettu meijän uueksi joukkueenjohtajaksi keskellä yötä tuli. Se  pani seinälle naulaan pistoolivyön. Huonosti puhui suomea. Jotankin jäi sellainen kuva.
Kersantti hää oli. Oliko hää meijän joukkueen johtajaksi määrätty, mitä hään tuli siihen samaan kämppään. Minua rupes kusettamaan. Minä menin  pihalle. Kavulla seisoi auto, venäläinen molotohviksi sanottu auto lyhyt kuorma-auto korkeat laijat.  Minä siinä törötän kavulla,  kuuntelen, että valitusta kuuluu jostain. Menen auton viereen. Helevetti, sieltä  kuulu lavalta valitus, Minä hyppään pyörän päälle ja korkeaan laitaan tartun, niin perkele lava täysi venäläisiä haavottuneita. Nuori poika siinä oliko yksi vai molemmat jalat kipsissä. Siinä ihan lavan reunalla makaa.  Ja sellainen pakkanen. Autokuski lähteny lipettii ja hylänny heijät keskelle katua. Se poika siinä, minä katoin kun takin rinnukset ihan auki, Toppatakki oli ja ihan  ja ihan puhas valkoinen vuori oli siinä. Tollainen asia on jäänyt meleen. Siinä käsiään hieroo ja minulle sanoo, kun minä laijan yli kurkin,, Holotna! ja käsiään hieroo. No holotna, perkele siinä paikassa on, kuule kun kuinka kauan ne oli tuota sinä kavulla. Minä menen sisälle ja sanon että tuossa  auton lavalla on venäläisiä haavottuneita, monta  eehän minä niitä laskennu. Tämä kersantti helvetti (pappa kuiskaa) 
Minä sanoin, että paleltuuhan ne sinne. Tämä kun sieppas sen pistoolin ja sano, että kohta tulee lämmin! Joku toinen sano  meijän porukasta,lähti pihalle, että et perkele tapa niitä.
Lähti sen perässä, no ei sitä kersanttia sit kuulunu enää sen jälkeen. Ja minä en kiinnittäny enää huomiota. Minulla oli  hätä, että pääsen nukkumaan. lattialle ja saan syötyä vähän.
Minne ne haavottuneet joutui? En tiiä miten heille kävi.
Kai ne minusta jäi, nukuin yön ja seuraavana aamuna meijät  jo komennetttiin kanavan suulle siellä oli valtavan iso punainen puusta tehty tähti, mihin meijät komennettiin kanavan suulle vartio porukka 5 miestä. En tiije yhtään miten kävi heille. Sellaista hässäkkäähän se oli.

Kuvassa isäni ensimmäisten kuuden miehen joukossa Stalinin vankityönä teettämällä kanavatyömaan muistomerkillä.

Tulvavesi jäätyi nopeasti teräsjääksi 30 asteen pakkasessa.

Mitenkä te pimmeessä yöllä näitte mittään? Näkyihän se ku kaupunki paloi, siin oli tulen kajastus. Minne mentiin yöllä siellhän paloi aina. Minä vuosi se oli? 5.12.1941 itsenäisyyspäivän aatto.
Itsenäisyyspäivä valkeni seuraavana aamuna, me oltiin Stalinin kanavalla. Kauanko te olitte Poventsassa? Oltiin ne siihen maaliskuun alkuun saakka, kun meijät siirrettiin Seesjärvelle
Mitä te teitte siellä Poventsassa? No Poventsan tulvat tuli ja meijät siirrettiin Lumbuusin kylään . Siinä partioitiin jäällä, oltiin yöllä vartiossa.

Oliko Tapponiemi silloin ?
Tapponiemi tuli sitten tammikuun alkupäivinä ja se on taas eri juttu. Sit oltiin Tapponiemen jälkeen vartiossa, jäällä kulettiin yöllä. Saari oli mis oli venäläiset. Rannasta lähettiin ja puoliväliin saarta ja sieltä lumikuopassa 

Suomalaisia Tapponiemen taistelijoita.

Kuva Suojun kylästä

Suojussa

Se oli ihme paikka, että Salmelan Heikki uskalsi antaa tanssiluvan. Koko Suomessa oli tanssikielto.
Ei missään saanu tanssia. 12.05.1944 on mamman ja papan vihkipäivä.

Mehän oltiin Petroskoissa ja Petroskoin itäpuolella 100 kilometriä oli linjat. Petroskoista oli 6-8 kilometriä Suojuun. Sitähän minä pinnasin vissiin toistakymentä kertaa. Petroskoissa oleskeltiin, harjoitusta panssarivaunujen, harjoiteltin sotataitoa ja sit kun minä olin urheiluporukassa, niin minä pinnasin harjoituksissa. Ajoin pyörällä tai suksilla jonnekkin siellä oli kahvila istuttiin ja pinnattiin, ettei tarvinnu panssarikentällä juoksennella. Mentiin Vakon ravintolaa Petroskoin keskustaan ja siellä  ja kaikkea sellaista.
Jalkaväki oli vastakkain, mutta venäläisillä oli tärkämpää tekemistä Leningradin suunnalla Saksalaisten kanssa.
Olihan siellä komeita tyttöjä, mutta periaatehhan oli sellainen ne on ryssien maatuskoita, ei niitä kannata tavoitella. Sellainen oli henki. Kun ne marssi siinä töihin toppatakit ja huopatossut jalassa,
Eihän siinä nähnykkään, ne oli piilossa. Hyviä tyttöjä. Minä näin monta, yksikin Anni kai hänen nimi oli. Se oli siviilisairaalan palveluksessa, minä siihen yhyin ennen mamman aikoja, niin
Me käytiin,, teatteriin vei. Kun se oli jonkunlianen hienompi nainen. Se vei minut, siellä oli suomalaisten teatteri. Petroskoin teatteri ja tänäkii päivänä se on teatteri. Hää vei minut sinne.
No minä kun olin ölvi maalaispoika, enkä ollu ikinä käyny teatterissa, teatterin väliaika tuli. Minä sanoin, että lähetään pois. Perkele se oli väliaika.
Mutta sille Annille kävi niin huonosti, että oikein nätti tyttö, niin suomalaiset hommasivat sen tänne Mikkelin lähellä oli opettajakouluun ja opistoon. Hänet hommattiin sinne opettajakouluun. Hää joutui lähtemään ja minä jäin leskeks. Hän oli oikein hieno tyttö joku venäjän yläluokkaa.

Suojussa keskitysleirin vartijana

Missä vaiheessa sinä siihen mammaan? Enpä kerro, jouluna kerron,
Ei ne tanssit ollu, mentiin rammaria kuuntelemaan johonkin siviilitaloon.
Petroskoissa majailtiin ja  meitä puolenkymmentä poikaa ja korpraali, meijät käskettiin sinne keskitysleirille Suojun kylään, joen keskellä oli sellainen missä oli jotain hirsirakennuksia.
Yksi rakennus oli keskitysleirin käytössä ja yksi oli meijän vartiomiesten
No siinä tuota me vartioitiin ja kuletetiin niitä siviilejä naisia tyttöjä ukkoja, poikia kuljetettiin niitä viljankuivauslaitoksen traktoriaseman korjauspaikkaan sitten puita sahaamaan jokivarteen hukkupuita sahata kitkuttivat akat, minä vartioin sellaista hommaa.

Mamma oli siinä siviilihallinnossa, suomalaisten siviilihallinnossa. Mamma oli siinä kirjurina esikunnassa.

Minä siinä vartioin päivällä ja akkoja kulettelin ja sit yksikii kerta sinne sellaiseen paikkaan, miss viljaa kuivataan. syksyky oli, ensimmäiset lumet ja joki . Siinä heitä oli parikymmentä porukas kun kuletin torrakka olkapäällä. Pitkin jokea kilometriä käveltiin sinne nuoria tyttöjä. Niin tuota sinne viljankuivaamoon. Minä istuin ja lämmittelin, valtava uuni oli mikä lämmitti sitä. Kylmä ku alko olla, minä istuin sinä tulen eessä nämä tytöt ja akat pyörähteli pihal. Pihal oli pitkä rivi.

Aamupalan valmistusta Solomanninkylän vankileirillä.

Minä en huomannu kun ne keräs herneitä, jyviä, ohranjyviä ja kaikkea. Pienet pussit heil oli
Veivät sinne pinon väliin piiloon ja sit illall kun lähtivät pois ottivat ja keittivät siel.

No sit illall minä istuskelin heijän ne soitteli balalaikkaa siel lavereil. Hyvin soittivat ja lauloivat
venäläisiä lauluja. Näyttivät mitä heil on suomalaiset syöttää heil. Härskiytyneitä, keltaisia silakoita oli jostain Turun saaristosta tynnyrikaupalla heille tuotu evääksi. Sitä söivät ja siihen oli hyvä kun minä en huomannu, että ne herneitä ottivat. Enkä huomannu kun petroolia
Eikö venäläinen evakoinut siiviilejä?
Ei se kaikkia.
Oliko niissä jotain erityistä vahtimista ?
Ei ne juuri mitäpä ne akat ja vanhat ihmiset, mutta sellainen oli malli. Että venäläiset ne erotettin karjalaisista, niil oli kovempi keskitysleiri ja karjalaiset oli vapaat.
En kerro mittään, joulun aikana kerron loput
Voi voi, miljoona juttua
Onko mamman sukujuuret karjalaiset?

Isä hänellä oli karjalainen ja hän oli isän nimelle kirjoitettu niinkuin passiin. Hän oli Vlaskova ja äiti oli Rudakova. Oliko mamma ainut lapsi siitä avoliitosta? Oli sillä joku sisar se oli nuorena kuollu...Ainut elossa oleva siitä avioliitosta. Niin oli, Pekka oli toista isää. Kolja oli hukkunut humalapäissään.

Ensimmäisen kerran näin mamman se kaverin Jaskan se oli yhtenä siellä kun me niitä vanhea vartioitiin. Jaska lähti heti kurkkimaan, että onko siellä tyttöjä tai että mitä siellä näkyy
Oli menny sinne mamman taloon, niin mamma oli ollut lattioita pessy. Siin oli tarinaa isketty ja
Jaska oli sanonut, että hänellä on kaveri tuolla tai jotain, jotenkin silltavalla, että me mentiin illalla
neuvonnu talon mihin, hää rammaria soittaa.
Niillä sentään oli rammari? Ei se niillä olu vaan mamman kaverilla ja se oli kätilö. Venäläinen kätilö Tanja sillä oli se rammari ja sinne mentiin.

Romanssi Suojussa

Niin, sellaistahan se oli, kun jouvuttiin sinne kylälle, meitä oli ? kaks, neljä, kuusi. aina 4 tunnin päästä  vartiovuorot. Oliko meitä 3 miestä ja korpraali oli  herrana.  Oli meitä 4 vissiin  niin eihän me tietty, kylä tiettiin. oli. Minä olin jo aikaisemmin käyny, kun minä olin siinä kilpapyöräporukassa, komppania. Ajelliin siihen kylän sillalle, jokivarteen, mamman koista ylävirran puolelle oli silta, missä me jalkoja pestiin, kun reenattiin pyöräkilpailuihin. 1942 kesällä, Sen jäleen kun oltiin täältä Paateneesta tultu, kaupunkiin. Siinä oli urheilukenttä kaikenlaisine koristustauluineen siinä keskellä kaupunkia. Siinä oli ne pyöräkilpailut, monasti pestiin treenausreissulla siinä  Suojujoessa jalkoja, siitä oli vajaa kilometri alajuoksulle, missä mamman koti oli. Eihän minä sillon tietäny niistä  ketä siell on. Syksy joutui 
se oli jo joki jääs, niin meijät komennettiin yhtä- äkkiä. Ne kai vuorotteli komppaniat pataljoonat, että vartioitahan aina viikoksi pantiin siihen muutama mies. Ei se varsinainen keskitysleiri ollu. Se oli jotenkii  sinne oli kerätty sellaisia venäjän kansalaisia, mikä oli vain jostain syystä, ettei aivan vapaana ollu, mutta ilman, mitään piikkilankoja, se saaressa oli joku, oliko uittorakennuksia, uusia hirsirakennuksia muutamia ja siinä oli kauppa siinä saaressa.

Solomomannin vankileirisaaren kauppa.

Sotilaat poseeraavat kameralle Suojun saaren vankileirillä. Jääkäri Aleksanteri Jetsu 2. oikealta.

Ja ja sit oli pikkuinen kirkko ikivanha, siinä saaressa, joku sanoi, että sinne ennen hauvattiin
venäläisiä siihen pieneen saareen, ne oli hauvat jo satoja vuosia vanhoja, olivat poissa.
Siinä me majotuttiin parakkiin ja toisessa parakissa oli ne niinsanotut vangit, ei ne mitään vankeja ollu, mutta ei ne ihan vapaasti saanu kulkea tietysti. Vanhoja naisia, 40- kymppisiä, 
50- kymppisiä, nuoria tyttöjä alle 20- kymppisiä,, mitä heitä oli, joitain poikia ja vanhoja miehiä. No niitä meijän piti kulettaa puita sahaamaan ja jonnekkin jokivarren penkalle, kun hukkupuita oli nostettu 
kesällä siihen. Ne oli märkiä ja silltavalla, polttopuuksi niitä sahattiin ja ne naiset sahas niitä pitkillä justeerisahoilla vetelivät. Joku hakkasivat niitä pienemmäks, jäisiä puita. Viima puhalsi 
Äänisjärveltä, kylmä viima, hirviä. No minä siellä jonkun kerran jouvuin siihen puusavottaan paimeneksi, jonkun kerran viljankuivaamoon, mikä se oli sellainen kuivaamorakennus, suuri uuni ja , en minä heijän systeemiä tietänny, missä  ne kuivatti siinä viljaa, enkä tarkastellu. Istuskelin siinä uunin ees lämpimäs ja ne naiset siinä työskenteli ja tytöt. Niilloli kangaspussit, usiampia tuoll povessa jokaisella  ja että pistelivät herneitä ja ohranjyviä sinne pussiin.
Ruuasta oli kova kysyntä  eihän heillä oli huonot ne sapuskapuolet, niinkuin yleensä siihen aikaan. 
Niin tuota noin ja sit tuli ilta ja se minun kaveri, jotenkin se oli päivän aikana häipyny siitä 
majoituspaikasta ensimmäisenä päivänä kun siell oltiin kurkkimaan sinne kylän taloihin, että ketä siell asuu on ja minkälaista väkeä. Tuli illal siihen ja sano, lähe tuota kaveriksi, että
hänel on tuossa 2 tyttöä. Käskivät tulla rammaria kuutelemaan tuonne ja neuvonnu talonki  mihin .
Ja mehän  mentiin mutta, jotenki siinä lähti kolmas nuori mies meijän matkaan. En tarkkaan muiosta. Ensimmäisenä iltana, kun siellä oltiin se kolmas nuori mies, muistan nimen. Se oli Orimattilasta kotoisin. Se oli vuotta nuorempi meistä. Se jotenkii sotkeutu siinä mamman matkaan. Ja minä en mitenkää sotkeutunu. Ei se muuta kun vei sen luutavasti vei sen kottiin, mamman siinä ja joen toiselle rannalle ja  siinähän se tuli kohta pois ja joku toinen kaveri  sit meni sen toisen  naisen matkaan, mutta ei siinä sen kummempaa, niin tuota toisena iltana sit mentiin taas kuuntelemaan ja sit jo alettiin tanssia. Sit mamma jotenkii minun viereen siihen sattui. Sit alkoi puhua jotakii, et kuka tuo hirviän riski mies on. Et se on kun karhu ja sitä moitti. Minä siinä suuta soitin, etkö sinä tykkää? " Eehän Tuon kanssa en rupea millekkään "
heheeheeeeee!  Riski Mies oli painijamies Pohjanmaalta se minun kaveri. Se hakkas pullolla niskaan ja lihaksia kasvatti ja sill tavalla aina joutessaan. Painijamiehiä oli se tämä Jaska aina ja nykyään. Niin tuota sit me vain takerruttiin siinä mamman kans ja minäpä lähin saattelemaan sitä kotia ja tuota seuraavaksi illaksi tehtiin rehviä siihen ikivanhan Tsasounaksihan niitä sanotaan niitä kyläkirkkoja, mitä on tääl Suomeskii. Siinä oli ikivanha kuusi. Kuusen alle tehtiin rehvit. Siitä se alkoi. No eehän se meijän komennus kestäny kun viikon verran. 

Ikivanha kuusi ja tsasouna ja Maria Vlaskova vankileirisaaressa, jonne johti vain kapea polkusilta.

300 venäläistä sotavankia matkalla vankileirille Solomannin kylässä.

Äänislinnan siviilihallinnon päällikkö insinöörikersantti Reino Castren. Äitini on oikealla.

Lainaus Wikipediasta:

Tekniikan tohtori Reino Castren vuonna 1961 Malmilla Helsingissä.

Heimotyöstä ja maanpuolustuksesta kiinnostunut Castrén liittyi opiskeluaikanaan Akateemiseen Karjala-Seuraan (AKS). Hän toimi sen hallituksen jäsenenä vuosina 1930–1931 ja 1937–1939, varapuheenjohtajana 1933–1935 ja 1944 sekä heimotyön johtajana 1936–1939. Hänestä tuli yksi AKS:n parhaimpia Itä-Karjala-asiantuntijoita, varsinkin talousmaantieteen alalla. Hän teki muun muassa vuonna 1933 tutkimuksen Vienanmeren kanavan rakentamisesta. Hän oli myös AKS:n yhteyshenkilö muihin heimojärjestöihin sekä Neuvostoliiton vähemmistökansallisuuksien vapautusta ajaneeseen kansainväliseen Prometheus-liikkeeseen. Castrén oli aktiivinen myös Isänmaallisessa kansanliikkeessä (IKL).Ennen talvisotaa hän toimi Maan Turva -yhdistyksen valmisteluosaston puheenjohtajana.

Talvisodan aikana Castrén palveli ensin päämajan tiedustelu- ja sitten propagandaosastolla. Jatkosodan alettua hän sai tehtäväkseen laatia suunnitelman miehitettävän Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnan organisaatiosta, ja hänestä tuli kyseisen esikunnan tiedusteluosaston päällikkö. Hän oli puuhaamassa myös heinäkuussa 1941 järjestettyä Vuokkiniemen kokousta, jossa ”Karjalan kansan” nimissä julistettiin Itä-Karjala liittyneeksi Suomeen, ja avusti professori Jalmari Jaakkolaa tämän laatiessa valtiovallan tilauksesta teosta Suomen idänkysymys, jonka tarkoituksena oli perustella tieteellisesti Itä-Karjalan kuuluminen Suomelle.Keväällä 1942 Castrén sai erikoistehtäväkseen tutkia Itä-Karjalan yhdistämistä Suomeen rautatieyhteyksillä. Rautatiehallituksen toimeksiannosta tehty yli 300-sivuinen selvitys valmistui seuraavana keväänä. Siinä esiteltiin 20 vaihtoehtoista ratalinjausta ja 8 rintamarataa. Suunnitelmasta toteutettiin Uuksusta Aunukseen rakennetun ratayhteyden lyhyt jatko Mäkriälle.Jatkosodan aikana Castrén kuului myös suomalaisen Waffen-SS-pataljoonan asioita kotimaassa hoitaneeseen SS-Vapaaehtoistoimikuntaan.Sodan loppuvaiheessa 1944 Castrén palveli jälleen päämajan tiedusteluosastossa ja kotiuttamisen jälkeen avustajana Pääesikunnan ulkomaanosastossa.Marraskuussa 1944 Tilastolliseen päätoimistoon perustettiin Castrénin johtama ”kansainvälisen tilaston toimisto”, jonka todellinen tarkoitus oli päämajan tilauksesta tiedustella väestön mielialoja, vasemmiston järjestäytymistä ja venäläisten joukkojen toimintaa Suomessa. Toiminta oli yhteydessä samaan aikaan suoritettuun asekätkentään, ja asekätkijät toimittivat Castrénille mielialaraportteja ja muita tietoja. Tilastotoimiston harjoittama salainen tiedustelu paljastui asekätkentäjutun tutkimusten yhteydessä elokuussa 1945, jolloin toimisto jouduttiin lakkauttamaan. Punainen Valpo pidätti Castrénin vakoilusta epäiltynä syyskuun 1945 alussa. Hän oli pidätettynä, turvasäilössä sekä vangittuna yhteensä 27 kuukautta. Lopulta sotaylioikeus vapautti hänet syyttömänä huhtikuussa 1948. Castrén oli myöhempinä vuosinaan aktiivisesti mukana entisten AKS:läisten perustaman Kerho 22:n toiminnassa.

Maria Vlaskova, Jaska, Tanja ja tuntematon vuotta nuorempi Mäntsälästä kotoisin ollut sotilas Solomannin saaressa.

(Suomentajan huomio: Klaus Alarik Castren oli isäni 1.serkku ja verisukulaineinen. Reino Castren oli puolestaan Klaus Castrenin serkku ja verisukulainen.)

Siinä sattu sit niinä päivinä, että minä taas jouvuin sinne niitä naisia paimentamaan hyvin kylmä ilma oli. Äänisjärven Solomannin aukosta jokisuulta puhaltaa idästä hirviän kylmä tuuli ja jokipenkalla sen naislauman kanssa tuota koittaa sahata niitä jäisiä puita pitkällä justeerilla tehä työtä lämpimikseen. Minä rupesin sytytin tulen. Jotenkin sain kovalla työllä nuotion palamaan. Niin tuota istuin nuotiolla, no siihen tuli nuoria tyttöjä kun poloisia palelti hirviästi ja siihen nuotion ympärille istumaan ja lämmittelemään. 

Yhtä- äkkiä tulee ratsumies ratsastaa hirveää vauhtia, hää oli kersanttimies. Ja tämän paikallishallinnon suomalainen siviilihallinnon virkamies kai hää,,, kaiketi jonkunlainen pomo. Hyppäs minun eteen siin.

"Tällä tavallako sinä täällä vartioit Tällä tavallako täällä töitä tehään. Sinä istut nuotiolla ja näitä naisia tässä istuu ja. Pitääkö hänen ilmoittaa Äänislinnaan sinun  komppanian päällikölle?"

Että tällainen vartiomies. Hyvin  töykeä herra, otti ja potki nuotion hajalle. Potkas yhtä nättiä tyttöä oli jäi mieleen Kada oli nimi tämä  pienoinen oli, 16-18 vuotias tyttö, potkas sitä takapuoleen ja TÖIHIN SIITÄ HELVETTI! Ja minulle rähis. Nuotiot hajotti, minun kovalla. No minähän olin vähän niinkuin peloissani että jos tämä herra tosiaan nyt ilmoittaa, että tääll on vartiomies, tämä porukoi ( hehheeee) vankien kanssa. Minulle ne oli samanlaisia kun muutkii ihmiset. Kyllähän minä jonkunlainen hölmö olen, en minä osannu heitä erottaa, sotilaita sun siviiliä. Totta minä olin sen verran ja vieläkii olen. 
Hyppäs ratsun selkään, iski hevosta piiskalla ja lähti ratsastamaan pois.

Nuotiot oli hajalla ja tyttö saattoi itkeä tihruttaa ja akat hirveätä venäläistä pulitusta piti
Sellainen herra perkele. Sillon minulle tuli, enskerran ajattelin, että perkele, jos en joutuis tuota kenttäoikeuteen, niin kyllä ukko putuaisit, perkele ratsun selästä. Ens kerran teki mieli.
tuikata, minua niin keljutti se. No sinnehän se ratsasti pois.

Ei siitä kuulunu sen enempää, meijän se. Siinä illat istuttiin, jopa tanssittiin tyttöjen kanssa
mut minä istuskelin siellä vankileirillä niijen naisten porukassa iltaa. Siellä oli kaksinkertaiset laverit muistan kun ihan nättejä tyttöjä oli siellä ja tavallisia laulelivat venäläisiä lauluja ja balalaikkaa soittelivat siellä. Sit oli yksi sellainen, joka hoiti sitä ruokavarastoa. Se vei minut sinne varaston puolelle, kun minäki urkin että minkälaista on ruoka ja muuta. Se näytti siitä tynnyreitä, että mitenkä kellastuneita, silakoita heillä oli ruokana tynnyri suolasilakoita mitähän tuolta.

Suolasillitynnyriä lastataan Matkaselän asemalla.

 Turun saaristosta tietysti toivat, vanhoja silakoita. Se oli se ruokapuoli sellaista, eehän sitä Suomen armeijallakaan se oli tiukinta aikaa  ja sillä tavalla. No me mentiin sit takaisin Petroskoihin viikon komennus loppui. Sit kirjoteltiin jonkun kerran ja se oli

Maria Vlaskova tulee Petroskoin kasarmille kyselemään Santtua

Niin jonain päivänä minä siel kasarmilla olin ja meil oli panssarikentälle lähtö ja yhtä äkkiä joku juoksi siihen meijän kämppään ja sano, että kysyi minua ja sano, että sinua on joku nainen kysyy kasarminportilla vartiomieheltä. Käskeny tulla sinne. No minä kuka nainen. Menin sinne, no mammahan siel seiso kyselee minua. Ja tuota minäpä pinnasin minä en mennykkään sinne harjoitukseen. Minä lähin mamman kanssa kaupungille. Sil oli jotenkii tikku menny sormeen ja hirmu ajos ajaa sitä mäti. Hää  oli  menossa sinne sairaalaan,, siihen kaupunkii. Mentiin porukassa ja lääkäriin. Oliko se venäläinen jokatapauksessa se oli siviili, siviilejä hoiti se sairaala. Niin tuota se puhisti sen ja siellä käveltiin mamman kanssa se päivä. Ja illalla sit hää lähti lämpsimään sitä 6-8 kilometriä 
kotia ja minä menin kasarmille. Ei kukaan hoksannu että olin pois sieltä harjoituksesta.
Se oli 1942 kesä Voi, voi se on pitkä kertomus.

Lutikoiden myrkytys Petroskoin kasarmilla

Sit aika kulki ja muuttu 1943 vuodeksi, niin vuodeksi aika ja kun se oli -43 vuoden puolta, kun kasarmi myrkytettiin, jollain rikillä sitä lutikoita ja sellaisia. Niin meijät vietiin telttoihin sinne, melkein puoleen väliin siihen mamman kylään. Suollusmäen suuri, valtava hiekkamonttu. Oltin siellä, sen aikaa muutaman päivän kun myrkyttivät kasarmia. Niin siellä kun oltiin, niin minulla oli tieto, että minun eno. Se palveli panssarijunassa ja se juna seisoi siinä mamman kotikylän kohall raiteilla.

Siellä se seista mökötti ja eno oli siellä. Eno oli riiannu mamman tuttua tyttöä samalta kylältä
Niin minä kuulin. Minä kysyin komppanian päälliköltä, siel hiekkamontul, että tästä on lyhyt matka tuonne Suojun kylään, että eno, minä valehtelin, on siellä panssarijunassa.

Saanko minä lähtiä niin tuota käymään ja minull voipi mennä yönseutu. No, hahhaaahaa
Sano, mee vain, ota pyörä ja kivääri matkaan partisaaneja. No minä torrakkan kanssa ajelin pyörällä, niin mitään partisaania ollu, mieleen jäi kun kettu tuli vastaan. Kettu tosiaan juoksi.

Maria ja Tanja uimasillaan Suoju-, eli Shuja- joessa. Taustalla saari jossa vankileiri sijaitsi.

Polkusilta vankilasaareen lähti ihan äitini kotitalon nurkalta.

Ensimmäinen yö yhdesssä 

No minä kun menin mamman kammariin  siinä ja siellä oli mamman äiti. Kohta keittämään minulle teetä ja sillä tavalla. No siinä vietettiin se ensimmäinen yö sit mamman kanssa yhessä.
No, tämähän on hauskaa, helvetti, tiijethän sinä. Siitä se sit alkoi vakavemmin. 
Sinä et käyny sitä enoa edes kurkkaamassa? En käyny, näin että panssarijuna seisoo, valehtelin kapteenille.

Kaikkea koiruutta sitä. Se oli 1943. Se oli kevättä, koska -43 kevät- kesästä aivan meijät määrättiin lähtemään Petroskoista pois, eikä tietty, että minne. Me ajettiin se  koko päivä etelään suuntaan kohti Aunusta pyörilla, koko helevetin konkkaronkka, koko pataljoona, vissiin  kaikki kolme pataljoonaa, satoja miehiä sinne oli Aunukseen 100 kilometriä matkaa.

Aunuksen eteläpuol ja tänne Kuuttilahteen, lähellä  Laatokan rantaa, Syvärin suulle  meijät vietiin sinne Yö oli kun päästiin sinne lähelle etulinjaa jokivartta, pyörät jätettiin kauemmas, lähettiin marssimaan ja käsky oli, että ehdoton hiljaisuus, ei saa pakki kalahtaa. Mennään etulinjaan ettei venäläinen huomaa sitä  meijän tuloa sinne. No siel oltiin kesä sitten. Se on sitten eri juttu, mitä siellä tapahtu. 

Kulkiko kirjeet sieltä mamman luokse?

Kulki, kulki se oli jo sitä aikaa kun -43 että saksalainen hävis kovasti etelärintamilla.
Suhtautuminen ja käsitykset alkoi muuttua. Kun minä venäläisen kanssa olin kirjeenvaihossa, niin tapahtu ja kulki kirjeet Ja suomalaisten suhtautuminen koko tilanteeseen alkoi muuttua. Taitaakii käyvä toistepäin, mitä on täss suunniteltu ja tietty monta vuotta. Tulee hatkat meille, täällä alettiin puhua. No siinä minä sit jouvuin tarkka- ampujakurssille ja kävin siinä takalinjassa, määrättiin sinne ja oikein pahas paikassa oltiin. Iloiseksi kulmaksi sanottiin venäläinen jopa maakäytäviä kaivoi ja räjäytti aukon lähellä meijän partiopaikkoja.

Yritti vankeja ottaa. Yks mies jo heräs, kun oli hartioilla, kun häntä vietiin pökerryksissä vangiksi sinne venäjän puolelle, hää nitisti sen viejän.Yrittivät vankeja ottaa. Niin tuota se oli hyvin rauhaton paikka. Venäläinen aina soitti kovaääniseen, suomalaisia hienoja tanssikappaleita, muutamia kappaleita soitti  ja sit huusi meille, alkakaahan painua piilon, että kohta tulee kranaatteja.

Sit alkoi kranaatteja työntää, perkele. Suomalaiset vastas taas, että samalla mitalla.
Kaikkea sellaista sinä kesänä tapahtui. Siinä kulki jo meijän kirjeet. No syksy tuli, niin päästiin pois.

Yhtä äkkiä tuli käsky meille. Marssivalmiiksi ja jalkaväki tuli ja otti meijän asemat otti.
Tämähän oli hyvä juttu. Ajettiin Petroskoita kohti ajamaan, veivattiin pyörillä taas se 100 kilometriä, hyvissä mielin, että nyt on hyvä.

Siellä nyt ei monta miestä menny sinä kesänä. Oli rauhallinen kausi, mutta joitakin kuoli ja
aina oli vaara. Joskus ampui kovastikki. No tääl taas.

10 Kertaa  salaa yöjalassa 

Sit minä  sinä syyskesällä -43 pyörämekaanikolle, annoin tupakka-askin ja sanoin, että järjestäppä pyörä minulle. Minä lähen ajelulle tässä illalla. No se järjesti minulle pyörän. Pyörät oli lukon takana varastossa ja se oli 8 kilometriä matkaa. Ja siinä oli kaupungin laijalla vartiopuomi, että kukaan ei saanu poistua ilman tarkastusta. No poistuin minä syrjäkatuja myöten.
Ajelin sen välin Suojun  kylään. 10 kertaa peräkkäin. Minoon jälkeenpäin ihmetelly, miten helvetissä onnistu, ettei herrat huomannu. Ne ovalla tarkasti kämpät joka ilta. Päivystävä upseeri, onko kaikki paikalla, mutta minullapa oli sängyn paikalla vilteistä ja kaikista repuista tehty, lentopetiksi sanottiin, muka  minä siellä nukun yhä. Ukot sano perkele, sinut pannaan linnaan, jos ne hoksaa. En minä välittänny pankoot, tyttöihin piti päästä. Mamman kanssa riiattiin siellä yökauvet. 

Ja mamma joutui jotenkii epäsuosioon siell konttorissa sen suuren herran kanssa, mikä hää oli paikallispäälliköksi sanottiin. Hänet passitettiin metsätöihin Suojun Pohjoispuolelle, joku 5 kilometriä. 

Puun kaato justeerilla on totista työtä.

Isäni Suojun metsätyömaalla. Laguksen jääkärit tunsi heti valkoisesta turkislakista.

Puut piti kuljettaa pois hakkuutyömailta hevospelillä siihen aikaan.

Mutta sillonku minä tulin tänne kylään, minä iltana. Heill oli kummallinen viestityskonsti, millä tavalla tieto meni sinne hänen majaili siellä metsätyömaanparakissa. Hää ties ja kohta ilmesty kotia sieltä. Heill oli omat konstit, millä se viesti kulki. Tällaista hommaa se oli pitkät ajat aina -44 joskus tammi-helmikuussa. 

Siinä nyt välil käytiin partisaaneja jahtaamassa tuonne  Syvärin lähellä sinne Vepsäläiskyliin Partisaanimetsästyksessä kun venäläiset partisaanit kulki veneellä Äänisjärven poikki tänne. Me niitä jahattiin ja yks nainen saatiinkii kiinni. Sit muut pääsi pakoon. Niin tuota kaikkea sellaista. Yösyvämmellä vartioitiin vepsäläiskyliä, kun partisaanit oli uhannu meijän majoitustalon räjäytetään ilmaan, kun me nukutaan. Hyvin sellaista vaarallista touhua, muistan kun siinä kylän laijassa myrsky-yönä partiossa yhenkii kaverin kanssa. Kyllä meitä pelotti, milloin partisaani on niskassa. ne oli armottomia miehiä. niin tuota salaa käytiin vuoronperään saunan sisällä tupakalla. Ei uskallettu tupakkaakaan sytyttää. Pimiässä istuttiin siinä sateessa. Sitten 1944 oliko se ehkä tammikuuta-helmikuuta meille tuli sellainen komennus, että meijät vietiin sinne Syvärin taakse, Petroskoista 100 kilometriä itää päin Syvärin taakse. Suomalaisten asemat Vosnesenjan kaupunki. 

Syväri lähtee Laatokkaa kohti Äänisjärvestä alkaa. Siinä oli. Sen takana meijät määrättiin juoksuhauvan kaivuun, sellaista linjaa tekemään, etulinjan taakse kilometri. Talviaika ja meille annettiin aina urakka, päivän urakka, muutama metri juoksuhautaa kaivaa. Ryhmässä oli 7 miestä tai. No me se kaivettii nopiasti ja sit päästiin vapaaksi. Minä muistan me tämän kaverin kanssa aina porukoitiin, tämän Jaskan. Laskettiin monasti mäkeä iltapäiväksi ja hiihettiin linjan takana ja kaikkea sellaista harrastettiin. Oliko se maaliskuun alkupäiviä, muutamia viikkoja keretiin.

Lomalla Santtu törmää entiseen mielitiettyyn, Kaijaan 

Maaliskuun alkupäiviä 1944 minä olin lomalla. Pääsin sieltä lomalle tänne Salmiin
Isäukot ja kotiväki oli siel ja elämä jo tasaantunu jonkun verran. No minähän siellä lomalla yhytin entisen tyttökaveri. No sen kanssa kului 5 yötä. Eikun kaks päivää.kun se tyttö oli. ravintola oli siinä krkonkylässä ja se oli siel  tarjoilija. Täälläkö sinäoot. Täällä, minä oon lomalla. no tuota, minä olin jo sitä tavotellu. Koulua käytiin yhtäaikaa , silltavalla. Mutta minä suutuin siille, vähän riijusteltin ennen sotaa ja kouluajasta asti. Seku  joutui evakoksi Pohjanmaalle Jurvaan, niinkun minäkii- Niin hääpä oli sortunu, joku vanhempi mies haitarin soittaja, niin tähän ihastu ja  sen kanssa. Minä kyselen,  misä Kaija on menin sinne kylälle ja menin missä hänen äiti majaili kyselee.  Jostain Sainkii tietää, että kaija on soittajan morsian. Ei minun kannattannu häntä tavotella. Nyt tämä oli hylänny tietysti sen soitttajan, vanhempi mies se soitttaja oli. Näin minä sit sen jossain tansseissa. niin tuota tullu sitten tänne Karjalaan sit kun oli vallattu se alue. Se asui siellä parin kilometrin päässä oli hänen koti. No minä vein eukolle, tälle mammalle kirjettä postii.
Postilaatikko oli siinä ravintolan seinäs ja menin siihen mitä siellä oli tätä I- kaljaa juomaan 
Ja  Kaija siel tiskillä, sinäkö oot lomalla. No lomallaan minä.  Sano lähe hänelle Helevetin myrsky ja rautatie kulki, uusi rautatie kirkonkylältä oli hänen kotin 3 kilometriä rautatietä pitkin kävellä. Kaijalla oli nailonsukat tai mitkä helvetin silkkisukat ja lumimyrsky, minä melkein kannoin sen kotiin.  Se paleltu jalat, niin tuota. Siel meni sit viis vuorokautta. No minä olin kirjeen kirjottannu mammalle, että minä tulen sinä ja sinä päivänä päivää 2 päivää on aikaa ennenkuin minun loma loppuu. En menekkään sinne Syvärin vaan minä poikkean Petroskoista sinun luokse. No minun piti lähteä kahta päivää ennen kun loma loppu ja Kaijapas näki papereista, että minun on vielä 2 päivää lomaa. Seku teki helevetin kapinan, ettet lähe mininkään. Niin tuota roikku minussa. Hitto!  Minulla oli otekii vähä  paha mieli, kun hää oli meni tuota sen soittajan morsiammeks. Ja minä jouvuin tyhjän päälle siell  Pohjanmaall tavottelemaan niitä Pohjalaistyttöjä. Niin minulla oli vähän hampaankolossa. No siinähän vähän elettiin, niin olihan se soittaja Kaijalle opettannu aikuisten konstit, että siin  tapahtui mitä pitikii. Niin tuota. Sano, ett Hää lähtee samaan matkaan sinua saaattamaan. Minun serkkupoika valjasti hevosen ja pieni reki ajoreki, lähtivät minua viemään sinne rautatieasemalle. Kaija itki ja roikku koko ajan vielä junan portailla. Älä lähe, perkele min olin kahen tulen välissä. Minä menin junaan ja Petroskoihin  ja Petroskoista poikkesinkii tänne pohjoisen suuntaan mamman luokse enkä menny siihen 100 kilometriä, missä porukka oli. Siellä riiattiin sit se 2 vuorokautta.

Brewsteriä vartioidaan Selänpään kentällä.

Ukkini Juho Jetsu ja poikansa Leo Jetsu olivat tekemässä tietä Selänpään kentältä Vuohijärven kylään jossa oli rautatieasema. Selänpään kentällä oli Amerikkalaisia Brewster- hävittäjiä. Brewster oli laivaston koneita Yhdysvalloissa.

Sit menin johonkii kuorma- autoon jolla pääsin sinne Syvärin taakse. Minulla oli voita ja sellaista, minä annoin ne mamman äitille voipaketit ja mitä lomalta yleensä tuotiin leipiä. Heil kun oli ruuasta hyvin tiukkaa siel. Niin muori oli hyvillään. Oikeata voita, kun paketin sai. Keitteli minulle teetä siinä ja istuttiin ja juotiin. Kun minä menin sinne, minua vähän hävetti tyhjä reppu, olin jo eväät jakannu. Ukot katto kummasti, kun ei ollu mittää. Yleensä lomalaiset toi repullisen tavaraa.
( ääninauha loppui )

Kolmas nauha

Niin, että tuota siinä tultiin sitten toista sataa kilometriä, auton perässä roikuttiin naruissa ja
siinä alko ukot kellistyä, heikommat ja huonommat ja väsyi ja sillä tavalla ja oli muutamia täydennysmiehiä siinä mukana vanhimpia. Kun alettiin lähestyä Petroskoin kaupunkia, niin 
siitä ei enää monta ukkoa naruissa roikkunutkaan. Kaikki oli menny lavalle, ne kaatuili ja muuta. Minä olin siinä ja oli siinä muitakin parempikuntoisia, minähän roikuin koko matkan siinä. Jostain syystä en tykänny sinne auton lavalle mennä. Kun kerta roikutaan, niin roikutaan loppuun asti. Siinä tultiin illan pimetessä Petroskoihin kasarmille ja porukka oli niin väsyksissä, että siinä oli kenttäkeittiössä sakiata makaroonikeittoja ja oli siinä kai jotain säilykelihaa seassa. Eipä se soppa monelle kelvannu, ukot oli niin kuitteja, että ei muuta kuin nukkumaan. Siinä sanotiin meille, että aamulla teidät lastataan junaan ja lähetään Suomeen. No tämä oli jollain tavalla  hyvä tieto, että täältä lähetään 2-3  Venäjällä olon jälkeen, lähetään Suomeen. Joka tapauksessa se oli sallainen mieluinen asia.  Ei meille kerrottu minnekkä.
Minäpä söin siinä ½ pakillista sitä makaroonisoppaa ja sit menin pihalle ja löin sukset jalkaan ja hiihtelin sinne Suojun kylään 8 kilometriä. Sielä sit yö vietetiin mamman kanssa.
Mikä kuukausi, se oli ehkä maaliskuu. Oli vielä täysi talvi, tiekään ei ollu pehmentyny, kun siinä roikuttiin. No seuraavana aamuna minä taas hiihtelin siinä samoilla silmilläni, tuota 
takaisin sen 8 kilometriä ja kerkesin justiisa, porukka oli lähössä rautatieasemalla. Mentiin siihen ja ei muuta kun härkävaunuun. Minähän olin jo sitten väsyksissä.

Minä nukuin koko matkan, heräsin jossain Talin asemalla Viipurin lähellä. Siihen juna pysähty ja meitä purettiin pois siitä. Teltat pystyyn siihen aseman lähelle jonnekkin. Ei muutakuin siihen taloksi. Siinä oli sellainen homma käynnissä, että sitä Viipurin puolustuslinjaa rakennettiin. Ja me ruettiin sitä tekemään. Siinä räjäytettiin kallioita, isoja kiviä, kaivettiin juoksuhautoja, puilla vuorattiin sitä oikein seinät puusta, sellaisesta 50 sentin riuista ladottiin ja tuettiin, ne oli hyvännäkoiset ja syvät.

Sitä tehtiin sitä, minkäs aikaa sitä tehtiinkään. Kyllä sitä kuukausi tehtiin, koska minulle tuli se sormuksen mittakirje että minun asiat on noin..En minä muista, täytyi olla huhtikuu...

Viipurin valtausparaati

Viipurin valtausparaati oli varmasti mediatapahtuma, kuvassa tunnettu radioääni Pekka Tiilikainen.

Marialta tuli sormuksenmittakirje Viipuriin.

Kyllä muistan sen yön. Se oli jo kevätyö minä olin yövartiossa Talin kartanon raunioilla.

(Piispa Juustenin kartano, Juustila,, nykyisen vaimoni isoisä)

 

Halusin avata ja lukea Mamman kirjeen rauhassa. Repäisin kuoren auki, kling kling ja mitä ihmettä kuoresta putosi rautalankalenkki. Maria kirjoitti, että hommat on nyt sinä mallissa että minä olen raskaana. Sinun on nyt mentävä ostamaan sormus ja on mentävä kihloihin ja naimisiin.
Aurinko nousi idästä. Siinä minä mietin ja mietin ja tein ne meiningit, mitä on tehtävä.

Cröellin talo keskiajalta palaneena, kuitenkin seinät pystyssä. Hans Cröell oli Hansa- kauppias, omisti purjelaivan ja oli kotoisin Bad Hönningenistä Rheinin viininviljelyalueelta. Hans Cröell oli vaimoni iso isä. 

Minä kirjoitin kotiin Salmiin, että hommat on nyt siinä mallissa, että minun on mentävä naimisiin. Lähetämää minulle 45.000 (vanhaa) markkaa rahaa, on mentävä ostamaan kihlat..
Minä kerroin, että mitenkä asiat on. Rahat tuli kohta postissa, ei siinä montaa päivää menny. Rahat tuli kahdessa erässä. Sitä minä ihmettelen, että miten ne lähetti. Rahat taisi tulla pataljoonaan tai Talin aseman postin.
Minä menin heti kysymään sitä, että saan luvan kihlanostoon. Iltalomalla saatiin käydä Viipurissa. Monta kertaa ennätettin käydä Viipurissa, ennen näitä juttuja.

Kihlojen osto Eino Oksasen kulta- ja kelloliikkeestä Viipurista

Sain luvan mennä keskellä päivää. Minä menin Eino Oksasen kihlakauppaan ja sen oli samalla kavulla kuin Hotelli Ritari. Ojensin rautalankalenkin vanhemmalle rouvalle. Kysyin myyjältä, että haluan ostaa kultaisen kihlasormuksen ja tämän kokoisen. Ei ole kultaa! Tuleppas viikon päästä uudestaan, meille tulee lähetys. Myyjä kuiskasi. Kultakauppa oli hyvin salaista, lieneekö tuota julkisesti myyty ollenkaan sodan aikana.

Oksasen kulta- ja kelloliike tänäpäivänä Viipurissa.

Minä olin nuori mies, minulla oli tukku rahaa ja lomaa ja minä olin Viipurissa. No ei mitään muuta kuin Hotelli Ritariin.. Minä menin siihen hotelli Ritariin ryypylle, ylähertaan. Hieno ravintola! istumaan ja juhlimaan kihlajaisia. Siihen tuli jo pari tyttöä. Ne oli kaupunkilaistytöt jo käteviä. Siihen tuli sotamiehiä. Nostettiin maljoja ja juhlittiin. Siviilitytöt tykkäs sotilaista. Lotat katteli paremmin upseereita. 

Hotelli Ritaria en Viipurista ole löytänyt. Weckroothin talo ja hotelli voisi olla lähellä.

 Geni antaa: Johan Johansson Weckrooth, d.ä. is your wife's third cousin 7 times removed.

Teidän välillänne saattaa olla muitakin yhteyksiä.

Johan Johansson Weckrooth, d.ä. 

Sukupuoli:	Mies
Syntynyt:	1709 Viipuri, Finland (Suomi)
Kuollut	25. maaliskuuta 1756 (46-47) Viipuri, Finland (Suomi)

Oli hilkulla, että siinä juhliessa ei menny kaikki sormusrahat. Onneksi rahat tuli kahdessa erässä ja seuraavalla viikolla pystyin ostamaan

lainaus Omena- blogista:

 VIIPURI: WECKROOTHIN TALO JA HOTELLI MELLBLOM

Hotelli Mellblom avasi ovensa 1910-luvulla "Weckroothin talona" tunnetussa rakennuksessa Torkkeli Knuutinpojan patsasta vastapäätä.

1650-luvulla rakennettua kaksikerroksista rakennusta laajennettiin 1700-luvulla kauppiassuku Weckroothin omistuksen aikana. Johan Weckroothin aikana talossa vieraili mm. keisarinna Katarina II ollessaan matkalle Imatralle. Kerrotaan että talon seinät pestiin ranskanleivällä ja lattiat valkoviinillä ennen keisarinnan saapumista, liinavaatteetkin lähetettiin pestäviksi Pariisiin asti. 

Filip Weckrooth peri talon Johan Weckroothin kuoltua 1773. Huhun mukaan talosta johti Filipin aikana tunneli Viipurin linnaan. Konkurssiin joutunut Filip Weckrooth menetti talon 1780-luvulla, minkä jälkeen se toimi muun muassa tullikamarina.

Arkkitehti Eduard Dippellin suunnittelemien muutostöiden valmistuttua 1899 rakennuksen ulkoasu muuttui merkittävästi.

Ennen Hotel Mellblomia rakennuksessa toimi Hotel de Vibourg.

Mellblomit supistivat hotellin toiminnan lopulta matkustajakodiksi ja muuttivat viereiseen kortteliin Karjaportinkadulle. Puhelinnumero säilyi ennallaan 1183 (Viipurin puhelinluettelo 1939). Mellblomien Karjaportinkadulla numerossa 13-15 sijainnut matkustajakoti tuhoutui Viipurin pommituksissa.

"Weckroothin talo" myös vaurioitui sodassa ja oli pitkään hoitamatta, kunnes sitä 1980-luvulla alettiin kunnostaa. 2000-luvulla ra

sormuksen.

Menin komppanian päällikön telttaan, kovaa pahvia, pyöreät teltat, oliko se kapteeni Tauno Kiviluoto, joka oli jo ollu pidemmän aikaa. Ne aina vaihtu, montako ennätti olla sodan aikana. Sanoi, että juu, Hän soittaa pataljoonan adjutantille, että alkaa hommaamaan. Sellaisen käsityksen sain, että Mikkelistä asti piti matkaluvat saada. Koska Mikkelisä oli sotilashallinnon joku päämaja, joka hoiti näitä asijoita. Kestikö se vuorokauvenkaan, että paperit tuli käteen. Matkajunalitterat ja kaikki valmiiksi kirjoitettuna.

Kihlareissu Suojun kylään

Keväinen päivä oli kovasti, joka tapauksessa ei ollut paljonkaan väliä. Sotapoliisit tarkasti junassa kovasti minun papereita, koska minä olin vikasuuntaan menossa lomalle. Toiset tuli sieltä tännepäin ja minä olin menossa sinneppäin. Mutta tottahan niissä papereissa loi hyvät leimat, kun ne antoi mennä.
Jänisjärvi-Suojärvi-Jessoila- siitä Petroskoihin ja joku Tomitsan asema. Juna kierti
puolessa välissä Suojua ja Petroskoita on Tomitsan asema. Sanoin, että hiljentäkää junaa, hyppäsin pois junasta siitä oli lyhyt matka kävellä kylään.
Siellä oli kaikki valmista ja mammalla kova jännitys päällä. Vahtii siinä ja kattoo, Oli jo käskeny pöyvän laittaa ja kyläläiset vahtii ja sukulaiset vahtii, että tuleeko se sieltä.Oltiin se päivä.

Tuli yö ka me nukuttin siellä kamarissa sängyssä. Yhtä- äkkiä koputetaan oveen. Tämä eukon äiti se aukas oven. Sieltä tormas kaks -kolme sotapoliisia. Ne marssi suoraan kamarin ovelle. Meillä oli sänky siinä, nukutaan sellainen leveä, rautasänky, pehmeä hyvä vanhankansan oikein hyvä patjasänky. Niin tuota he hihkas, että hahaa, mikäs mes se täällä makoilee?
Helevetti jos minulla ei olisi ollu papereita, niin ne olis ottanu niskasta ja lähteny viemään. Minulla oli tyynyn alla ne lomatotistukset ja Mikkelistä asti tulleet parerit. Minä vetäsin ne heille käteen. Ukko teki kunniaa ja sano. Jatkakaa, ja lähti kävelemään. Oliko se joku suuriherra ja toiset oli pienempiä. Minä olin jo kymmeniä kertoja ollut yöjalassa ja kertaakaan ei tullut tarkastusta ja nyt kun oli luvat tultiin tarkastamaan. Se oli ihmeellistä sattumaa.
 Seuraavana päivänä mentiin Petroskoin kaupunkiin, käveltiin, kyytiä ei siihen aikaan ollu. 
Me marssittiin sinne Kuusisen palatsiin, se oli valtava, rakennus -sanottiin Otto Ville Kuusien palatsi. ja kuulutukset on Meijät ohjattiin, sttä sieltä otetaan yhteyttä Salmin kirkkoherraan on siksi ja siksi päiväksi. Sit tuota tuliko se vastaus meille, minä päivänä on se vihkiminen, mutta joka tapauksessa. Mentiin Vakon Hotelliin ja jouvuttiin ottamaan tuota huone sieltä. Siinä oli Vakon ravintola ja hotelli keskellä kaupunkia. 
Vartuttiin jo sitä vastausta, mutta oltiin jokin aika siinä hotellissa. Mutta saatiin varmuus että silloin kuulutetaan ja silloin vihitään. Mentiin takaisin ja se muutaman päivän loma loppui ja lähin takaisin sinne Viipuriin.

Viimeiset häävalssit ja tanssit Karjalassa, Salmissa 12.5.1944

Ja kohta selvisi se vihkimisäivä ja ei siinä kauan menny. Se oli toukokuun puolta ja minulla oli samanlaiset paperit ja läksin takaisin hakemaan mammaa Suojusta. Oliko toukokuun 6 päivä ehkä.  Minä matkustin takaisin ja 12.5. oli määrä vihkiä meidät. 13 tai 14. päivä oli jo minun loma loppu. 
Me iskettiin, mitä vähän tavaraa pysty ottamaan. Kysyttiinkö me rautateiltä, että mitä saa ottaa matkaan. Ei saa ottaa esimerkiksi makuuvaatteita, ei muuta kuin matkalaukullinen. Eukolla kun oli se kitara ja hän soitteli sitä, niin sitäkään ei saanu tuuva. 
Sekin piti jättää sinne. Sit tultiin tänne kotikylille, matkustetiin junalla, Jänisjärvi ja se rautatie oli jo tehty meijän pitäjän kirkonkylään, ohi jo meni Syvärille asti.
Siellä tapahtu sellainen ihme. Kun tieto oli kotona äitillä ja isäukolla, että minä olen tulossa venäläisen morsiammen kanssa. Ja silloin on häät ja vihkiminen. Siellä oli rautatientekijöitä, ne oli venäläisiä naisia ja miehiä, sotavankeja, tekemässä sitä rautatietä meijän pitäjän ohi. Niin siellä oli kaikkia kansallissuuksia, meijän, minun äitin kotona oli yksin, äitimuori oli siinä yksin, kun isä oli jossain muualla. Nainen oli tullu ovesta sisään meijän kotiin ja äitimuori luuli, että nyt se tuli se venäläinen nainen, yksin. Oli jotain mongoolirotua, vinot silmät, leviä naama, niinkuin mongoolirotu nyt on. No hän ajatteli, että no tuollaisenko toi.
Mutta se oli leipää tai ruokaa hakenut se mongoolinainen. Kirgiisi tai mikä hää oli.
Vinosilmät. Muorille oli tullut hätä, että tuonko se toi sieltä. No hän oli asiansa toimittanu ja lähteny. Sit oli helpottunut, että ei se tuo ollut, meijän taloon tuleva morsian.

Äitini perhe Suojun kylässä.

No kohtahan sitten me tultiin sieltä. Sit tuota näkivät että ihanhan tämä on suomalaisen näköinen. Isäukko istuu siinä vilttihattu päässä ja tiiraa. Eukko jälkeenpäin nauro, että hyvinhän ne hänet otti vastaan. Eihän siinä muuta kun hyvin osasi suomea puhua ja isäukkokin osasi vähän venäjää. Nehän alko heti venäjää puhumaan.

Maria Vlaskova ja sisarukset jotka olivat uudelle isälle.

Arvovaltaisia vieraita Suojun kylässä vuonna. Kuva on otettu aivan äitini kodin nurkilta, pieni poika vasemmassa laidassa puilla lastatun potkurin kanssa on hyvin suurella todennäköisyydellä äitini veli.

Kuvateksti: Osa Rajaseudun ystävien- lehtimiesedustajien retkikunnasta Suojun kylässä. (SA-kuva)

Niin siinähän joutui se vihkimispäivä ja muutama päivä ennen, sisko hommas, mistä helevetistä se sisko sen löys, hienon vihkipuvun, sinisen. Ei missään julkisissa kaupoissa ollu sellaisia kankaita, eikä nitä pukuja, kun ei ollu minkäänlaista rättiä. Jostain se sai, en tiijä millä suhteella. Sortavalasta se jokatapauksessa tuli.Tälläsivät ja laittovat. Leipoivat ja tuota ilmoittivat sukulaisille. Äitin veli toisen lehmikarjan ja se toppas sen siihen. Hääpä on tässä ja kymmenkunta lehmää oli siinä navetassa. Siinä oli sitä maitoa ja kohta akat järjesti.
Sisko hommas tämän soittokunnan, kun se oli kiertueella Salmin suojeluskuntatalolla. Ja minun sisko oli aseveliliiton sihteerinä siinä sill oli yhteyvet, sai soittokunnan siksi päiväksi.

Tämä piikkirykmentin soittokunta. Piikkirykmentti oli  Karhumäellä, mutta ne oli kiertueella. 
Ja hommasi tanssiluvan nimismieheltä, se oli suuri ihme siihen aikaan, että nimismies uskalti antaa luvan. Se oli suuri herra siviilipitäjässä. Antoi tanssiluvan. 

Taksi tilattiin, se oli Mikko Rajalan taksi. Taksilla mentiin kirkkoon ja vihkimiseen. Ne kulki, en tiijä millä ne kulki. Kirkko oli täynnä väkeä. Eukot neuvo minua, kun minä en ollu koskaan vihkiäisiä nähny. Enkä välittäny. Akat neuvo minua kirkon pihalla. Sit kun sinut on vihitty, sinun pitää mennä se suuri kuvataulu, naispyhimyksiä. ja mitähän ne oli nimeltään. 
He tunsivat ja neuvoivat minua. Mitähän rättejä siinä oli. Pitää harpata sen päälle. Kumpi harppaa ennen, se sanoo kaapinpaikan. Heillä oli tällaisia.
Sen muistan, että minä tein sellaisen tyhmyyven, että sitä pitää pussata sitä naispyhimyksen kuvaa, kun on vihitty. No minä menin ja  kansa katto, että minne minä menin. Eukko jäi minun vaimo 
justiisa jäi sihen seisomaan. Minä tein niinkuin käskettin. Enhän minä älynny. seremoniasta mittään.
Tulin pois ja lähettiin kävelemään, niin sano tämä kirkon vahti.  sanottiin karjalan kieleksi, että Kauroin Ondrei. kirkkovahti että Kallen Antti, kirkkovahti tuli minun viereen ja sanoi minulle, että sinun olisi pitäny opetella paremmin, kuikas minulle. Etten minä olisi menny pussailemaan niitä kuvia.
Siinä minä näin, että nyt kai minä tein munauksen. No mitä minä siitä välitin.

Se oli peli valmis, mentiin autoon ja ajettiin pihaan ja juotiin kahvia ja pullaa, istuttiin jossain siellä meijän kamarin nurkassa. ihmiset alkoi tanssimaan  pihalla tanssittiin  ja  tanssittiin sisällä. Kaunis kesäpäivä. Piha oli täysi väkeä ja sitä tuli jatkuvasti lisää. Tieto oli levinnyt. yhtenä päivänä. Syrjäkyliltäkin kertyi väkeä. Siinä oli sotilaita  ja naisia ja kaikkea. Torvisoitot pauhas. (Nauraa ja on hyvillään) Mamma oli onnellinen.
Nyt sitä oltiin pariskunta ilmanmuuta. Meillä oli vintissä huone, se oli keskeneräinen, siellä sit majailtiin. Se loma. Oliko minulle enää  jälell se vuorokausi,tai kaksi vuorokautta. Toisena päivänä tuli vielä vieraita. Jukka Martiskinin tuli ja valokuvas meijät, mutta kun siihen aikaan ei yleensä saanu valokuvata. Eikä ollu lupa kuletella, varsinkaan sotilailla valokuvakoneita. On se pieni kuva, jossa ollaan siinä pihassa.

Ainut virallinen hääkuva, joka on tärähtänyt ja sumea (Jukka Martiskin)

Sisko kun oli suojeluskunnan lottana. Se soitti Viipuriin minun komppaniaan, että päällikölle, mistä hän numerot löysi ja että enkö minä saa olla 2 vuorokautta lisää lomaa. Joka tapauksessa minulle oli luvattu 2 vuorokautta lisää lomaa. No tämähän oli hyvä. No siitä minä sitten läksin junaan ja Viipuriin kun loma loppui.

Julia Jetsu oli suojeluskunnan lotta ja aseveliyhdistyksen sihteeri Salmissa. Hän sai Aleksanterille 2 vuorokautta lisää lomaa.

Maria ja Tanja ovat kävelleet polkusiltaa pitkin vankileirisaareen, valon suunnasta päätellen.

Sit kun minä olin lähteny, niin se minun Juuli- sisar tuota sitä ohjaili sitä venäläistä minun vaimoa. Piti käyvä jonnekkin sairaalaan joko rokotus saaha. Sit tämä oli vieny tämän kirkonkylän kauppaan, eihän meijän kylällä kauppaa ollu. Siinä tiskin vieressä olivat seisseet ja joku nainen oli kysynyt siltä minun siskolta, kun hän oli hyvin tunnettu silloin. Että teille on tullu venäjältä morsian, että minkälainen se on?

Pietarissa opiskeluaikaan valokuvaajalla 20- luvulla otettu valokuva äidistäni.

Useampiakin oli kertynyt kyselemään. No tässähän  tämä on. No ei tämä ole venäläisen näköinen, oli mummot sanonu. Eukolla oli hyvät suomesta tuovut hyvät kävelypuvut ja vaatteet, hyvät kengät.

Mamma oli saanut  palkkaa suomalaisen paikallispäällikön kirjurin tehtävästä Suojussa

Sit hänellä oli mummo, ennenkuin kuoli. Oli aikaisempana vuonna antanut mammalle ennen kuolemaa venäläistä kaksi kultaista ruplaa. Kultaista ruplaa ja nehän oli raskaita ja isoja. En ole koskaan nähnyt, mutta jokatapauksessa. Hän oli säilyttänyt niitä koko ajan piilossa. Sit kun suomalaiset tuli niin,,  Hän oli antanut ne sille suomalaiselle paikallispäällikölle, nämä kultaruplat ja se mielellään otti ne.

Paikallispäällikkö asui jossain Vaasan lähellä ruotsalaisseuvulla. Oli hyvin rikas, ja hyvät suhteet. Oliko sillä oma kauppa tai jotain. Joka tapauksessa kun kävi siellä lomalla tai tälle eukolle kävelypuvut hienot, mustat oikein hyvää kangasta. Sit toi sen, Ullalla on se ,,, kultasormuksen, jossa on punainen kivi, rannekellon, hyvät kengät. 

Kultaruplia nimitettin zernowitseiksi.

Kultaruplat meni sinne. Sen takia oli ne hyvät vaatteet. Sisko hommas sen hääpuvun sillätavalla hän oli jo aijemmin hommannut ne vaatteet. Kun hän kävi minua siellä Petroskoissa tapaamassa, ei kukaan arvannut että hän on venäläinen. 

4.6.1944 Mannerheimin syntymäpäivät

Aleksanteri Jetsu on kunniakomppaniassa Ensossa

Kunniakomppanian tarkastus Ensossa, vasemmalta Lagus, Mannerheim ja Ryti.

Sit menin takaisin ja oltiin siellä Viipurissa. Kirjoitellaan kotipuoleen siinä tietysti.

Mannerheim tarkastamassa Solomannin sotilaslentokenttää.

Mannerheim tarkastamassa ranskalaisia Morane Saulnier- hävittäjiä.

Sit tuli se aika, se oli luultavasti jo toukokuun loppua, siellä työskenneltiin. Tuli sellainen käsky:  Meiltä otettiin komppaniasta muutamia ukkoja, kuinka monta en muista. 
Erotettiin meistä. Meille annettiin uuvet sarkahousut, hyvät saappaat, uusi puhas pusero,
hyvä kypärä, siinä kypärässä oli vielä kotkan kuva- leima ja sillä tavalla.

Kotkaleima isäni kypärässä

Katottiin, että meillä oli hyvät vaatteet. Meitä koulutettiin,, asento ja lepo ja marssia ja kaikkea, että ukon pitää olla priimakunnossa. Eikä meille sanottu, että mitä varten. Siinä oli sellaisiakin ukkoja jotka oli ollu kaikissa niissä rytäköissä mukana. Sitten tuli kesäkuun 4. päivä aamu. Meille sanottiin että pyörille ilman mitään pakkauksia. En muista minkälainen porukka meitä oli. Lähettiin veivaamaan pyörillä pitkin tietä. Eikä meille kuiskittu minne mennään ja minkä takia. 

Upouusia Saksalaisia Sturm-vaunuja.

Niin ajetaan ja veivataan ja sitte tullaan,, ei tietty missä ollaan. Sitten yhtä- äkkiä ollaan,, Enson tehtaitten pihaan tultiin ja siinä oli panssarivaunutkin liikkeellä. 

Stalinkin osasi Totales krieg- metodit.

Enson tehdas pommien jäljiltä.

En tiijä kuinka monta niitäkin tuli. Pantiin rautatuet, panssarivaunut pantiin riviin, Meille ei sanottu, että minkä takia. Sit se oli 4.6.1944. Yhtä- äkkiä tuli juna siihen raiteille. Siihen alkoi purkautua sotaherraa. Siinä oli Lagus, kenraalia, ite Risto Ryti ja Mannerheim.

Se olikin Mannerheimin 75- vuotispäivä ja se tuli tänne Enson tehtaita tarkastamaan, koska ne suuret herrat oli niitä osakkeenomistajia. Se oli Mannerheimin syntymäpäivä ja se tuli siihen meijän eteen. Meijät oli koulutettu kunniakomppaniaksi ja sillä tavalla. Seistaan siinä ja sit meille valkeni, että minkä takia meidät tuotiin. Siinä Risto Rytikin otti korkean mustan vilttihatun, käteen  kun kulki meijän ohi tuli meijän eteen ja ite ukko. Hyvää päivää poijaat. Muutapa ne ei meille sanonu. Niillä oli omat huolet siinä.

Lagus, Mannerheim ja Ryti tarkastavat Laguksen jääkärien kunniakomppaniaa. Jääkäri Jetsu 4.oikealta.

Lähtivät eteenpäin ja Risto Ryti kulki siinä, se oli presidenttinä silloin, arvokas herra
pitkät siviilitakit ja koppalakki ja oli siinä puolenkymmentä niitä Suomen kenraaleita. 
Ne meni sinne tehtaalla, ja meijät komennettiin, että lähetäänpä ajamaan takaisin. Montakymmentä kilometria veivattiin ja se kesti 10-15 minuuttia. Kaikki panssariajoneuvot, kuinka ne paljon kuluttaa polttoainetta, no on armeijalla varaa siihen.

Sturm- rynnäkkötykissä oli kiinteä vain vähän sivusuunnassa kääntyvä tykki.

Saksasta ostetut Sturm- rynnäkkötykit ohimarssilla Ensossa..

Neuvostoliitto aloittaa suurhyökkäyksen 9.6.1944

Tultiin takaisin Taliin taas ja alettiin tekemään kaivuhommia neljäs, viijes, kuuves
ja siitä kului 5 vuorokautta. 

Se oli 9.6.1944. Oli suunnilleen keskipäivä, saatto olla aamupäivän puolta. Helevetin jytinä alkoi kuulua etelän suunnasta, Leningratin suunnasta, hirmu jytinä ja tykin jyske. Sinne oli 100 kilometriä matkaa sinne etulinjaan. Venäläinen pani putken. Sit me kuunnellaan siinä työmaalla. Nyt se pojat alko. Se on lähtö kohta. Veti meitä totiseksi. Nyt se alko se viimeinen rytäkkä kun tuollainen jyty kuuluu. Se jytisi siellä. Pataljoonan adjudantti juoksi työmaata pitkin ja sano että kaikki miehet tunnin päästä lähtövalmiina, täyspakkaus, täysvarustus päälle  ja pyörille..

No siitä lähettiin etelän suuntaan ja jyty vain koveni. Lähettiin ajelemaan rajan suuntaan. Hirmuvauhtia ajettiin, minkä suinkin lähti, välillä soppatykki tavotti meijät ja saatiin ruokaa. Istuin jossain mättäällä ja vieressä istui joku täydennysmies, joku vanhempi mies. Syötiin siinä keittoa, vierekkäin istuttiin. En tiedä hänen nimeään. yhtä äkkiä kaverilta tipahti lusikka ja pakki. Se sai syvänkohtauksen. Ei kestäny sitä rasitusta kun pyörillä painettiin, täyttä vauhtia. Niin tuota noin. Mies korjattiin tietysti pois ja jatkettiin matkaa. 

Kahden tulen välissä lähellä Polviselän kylää 10.6.1944

Oltiin jo lähellä Kivennavan kirkonkylää ja yö kai me vietettiin jossain metässä. Ei meillä kai ollu telttaa. Minä luulen, että me jossain mättäitten välissä maattiin vähän, jotankin huonosti muistan. sen yön. 

Laguksen jääkärit Polviselän kylässä

Alkoi  olla maataistelukoneet olla meijän kimpussa, jyske kuului, hirveä jyske kun tultiin Kivennavan kirkolle. Se oli korkealla mäellä se Kivennavan kirkko ja etelän suuntaan näkyi laaja tasainen alue, hyvin kauas.  

Aivan sellä näköpiirin rajalla nousi sellainen harmaa pölypilvi ilmaan 
Me katottiin, missä se linja kulkee se näkyi se tykin jyske, hirveä jyske nosti sen pölyn ilmaan. No kohta siinä oltiin aivan kirkon vierellä. Lähettiin vasemmalle menevää  tietä Lintulan luostariin suuntaan. Se toinen tie meni Terijoen Suomenlahdn rannan suunnassa. Me mentiin sitä vasenta tietä, jonkin aikaa kerittiin mennä sen kirkon kohalle. silloin tuli parvi maataistelukoneita ja ruuttaavat konekiväärillä meijän porukkaa. Jokainen juoksi karkuun ja suojaan ja minäkin juoksin hautuumaalle suurten Hautakivien taakse, siellä kyyristelin kun se ampu. Aina kun oli kiven takana siellä oli suojaa. Maataistelukoneet on lentokoneita, mitkä lentää matalalla.

Petljakov syöksypommittaja

Ne on hävittäjiä ei pommikoneita. Niisä oli jonkunlainen pikatykki ja konekivääri, millä se ampu. 
Nehän taisteli keskenään nämä hävittäjäkoneet. Pommikoneet ei pyöriny. No muistan kun siellä oli kuolleita vasikoita siellä hautuumaalla, kun siviilit oli menny karkuun. Niiltä oli tietysti vasikoita kuollu. Aikaisempana päivänä jo maataistelukonneet ampunnu. Niitä siviiliä kun siitä oli kulkennu. Ne meni ne maataistelukoneet meni menojaan, eihän ne kauvan siinä viipynny ne vähän ruikkivat ympäriinsä konekivääreillä. Eikä me siinä nähty, kun paljon oli väkeä liikkeellä, miten siinä kenellekkiin kävi. Meijät komennettiin eteenpäin Lintulan luostarin tietä suuntaan.
No sielläpä vähän matkaa ajettiin pyörillä. Meitä vastaan juoksee miehiä, ne oli pakokauhun miehiä.

Älkää menkö sinne, siellä kuolee, ne huusivat meille. Jopa paljain jaloin juoksi joku ja paljain päin. Ei siellä ole pirukaan siellä sellaisessa keskityksessä. Sielt on lähettävä herran sun narrin. 

Sturm- vaunu tositoimissa Polviseläntiellä... vaunu on menossa vastaiskuhun. 

Jääkärit tauolla Polviselkään matkatessa.

Ajattelitko sinä siinä, että minne sinun isä ja äiti ja mamma ovat lähteneet? Se oli Laatokan toisella puolella, meijän kotipaikassa, siellä alkoi muöhemmin se, hyökkäys, joitain päiviä myöhemmin mutta en tiedä minä päivänä ovat lähteneet. Joka tapauksessa niihin aikoihin. En minä niitä siinä ajatellut ollenkaan. Siinä oli ajattelemista, kun ajettiin pyörällä. Joku kysy, kun miehiä juoksi vastaan,  että kuinka kaukana se on venäläinen. Joku sano,että sen on tuolla Lintulan luostarin seutuvilla vielä. 

Vähän matkaa ajettiin pyörillä, niin alkoi kuulat vingahtella meijän korvissa. Oliko meijän komppanian päällikkö jo siirtynyt henkilöautosta pyörän päälle, koska minulla on sellainen kuva, että komppanian päällikkö painoi niskan noin matalaksi siihen pyörän päälle ja veivas pyörää ja me perässä. kun kuulia alkoi vingahdella, siinähän on helevetti, eikä missään Lintulan luostarissa, se oli tullu perässä,  hirmu vauhtia. 

No siinä vänän matkaa mentiin, eipäs uskaltannu enää ajaa tietä myöten se kapteeni komensi, että tien vasemmalle puolen miehet kaikki, pois pyöriltä. Pyörät siihen ojaan ja. Ja ja oltiin jo Polviselän kylän laijassa, siinä oli muutamia taloja. Sano, jälkeenpäin kuulin että se oli Polviselän kylä.

Olen jälkeenpäin kuulin, että se oli Polviselän kylä. Tämä kapteeni sano minulle ja nuorelle, 
vuotta nuoremmalle täydennysmiehelle, Juvosen Onnille, se oli tuolta, missä on isoin puukirkko... Kerimäeltä kotoisin. Menkääpä pojat tien yli, ja sinne on jo menny toinen tai kolmas komppania. Tien oikealle puolella. Kävelette niin kaunan tien vartta eteenpäin, että saatte yhteyven toiseen tai kolmanteen komppaniaan, ja sanokaa sille komppanian päällikölle, että kello 11 alkaa hyökkäys. 

Venäläisiä pitkäputkisia Sotkia.

Hyöt lähtee, että yhtäaikaa lähetään hyökkäämään molemmilta puolin tietä. No porukka jäi siihen ja se lähti menemään sitä vasenta puolta tietä. Me hiipattiin tämän Onnin kanssa tien poikki ja siinä on vielä valokuva, missä ne panssarimiehet tykkiä suojaa lehtiä ja oksia latoo niiden tykkien näkösuojaksi, ettei lentokoneesta näe niitä. Asentavat siinä tykkiä tien suuntaisesti ja sit kun venäläiset panssarit tulee, niin ampuu siitä tieltä. 

Sturm-rynnäkkötykki siirtyy tuliasemaan.

No me hiippaillaan Onnin kanssa melko pitkälle sinne eteenpäin ja Yhtäkkiä helevetin rumina kuulua, Hiljaista oli. Sit alkaa helevetin rumina kuulua  hyökkäysvaunun ääni eikä näy toisen komppanian miestä yhtään. 

Sil puolella tietä. Ihme paikka kun satuttiin sellaisen montun kohalle, että se oli kuin suppilo. Olikohan talvisovan aikainen vai hyökkäysvaiheen aikainen pommikuoppa.Niin syvä, että miestä syvä ja niin jyrkkä että me mentiin siihen poteroon, siihen monttuun, ja niin syvä, että minun piti piti pitää niistä juurista kiinni, etten valunu sinne montun pohjalle. että sain kurkkia reunan yli, että kun nämä hyökkäysvaunut oli tulossa venäläiset, että nämä lähti tulemaan meitä vasten.
Etteivät ne aja meijän päälle. Jos ne kohti tulee, niin minä sanoin että luikitaan pois täältä tai se putoaa tänne meijän päälle. Minä muistan kun minä roikuin juurissa kiinni ja mitä kasvillisuutta siinä oli ja kurkittiin sieltä. 

Kuvatekstissä lukee raskaita 20-30 tonnin rynnäkkötykkejä kunnostetaan. Todellisuudessa onteloaseista johtuen menossa on modifikaatio. Kylkiin on asennettu hirsiä = hiilikuitua, vaunun yläosa on peitetty paksulla matolla,= komposiittipanssari.

Silloin alkoi meijän panssarintorjuntatykit ampua niitä hyökkäsivät. Me jäätiin siihen kahen tulen väliin. Helvetin mytäkkä ympärillä.

Niin sinä kävi, että oliko siinä kaksi hyökkäysvaunua vai kuinka montako hyökkäysvaunua siinä oli. Siinä oli sellaista matalaa lepikkoa, ettei myö nähty, hirmujyry vain kuulu sieltä tien suunnalta. Ne ajoivatkin sitä tietä pitkin ja ne eivät tulleetkaan siihen meijän kohalle sivuun.
Nepä lähti kohta takaisin, ajoivat takaisin omalle puolelleen.Totta ne panssaritykit saivat niihin osumaan. Me kävellään siinä ja katellaan, ketään siellä ei näy toisen komppanian miehet oli  varmasti kaikonnu sinne kauemmas mettään, eihän myö niitä löyvetty. 

Hyökkäyshetki klo 11.00

Me lähettiin hiljaksittain kävelemään taakseppäin, että nyt olis pitänyt jo löytyä. Siellä meitä vastaan tulee sellainen upseeri pistooli kädessä tien vartta. Huutaa meille, mitäs miehiä sieltä tulee, se kai luuli, se ei tietäny ketä tulee, mutta yksin harhaili siinä tien varressa pistooli kädessä. No minähän sanoin, että me ollaan tuota ensimmäisen komppanian yhteyspartio.
Ei siellä ole mitään, meijän käskettiin ottaa niihin yhteyttä. Minä sanoin, että luutnantiksi.
Onni sanoi, että heti sen jälkeen, mitä sinä sanoit, että luutnantti se oli everstiluutnantti.

Suomalainen everstiluutnantti Polviselän maastossa.

Jossain on kirjoitettu, että kuinka everstiluutnantti pistoolin kanssa heilui etulinjassa.
Jossain on kirjoitettu sillä tavalla, oisko tämä tapaus ollu siitä. Jaahah, eikö siellä kettään ollu. Minä sanoin, että ei ollu.  

Menkää taakseppäin tuonne mäen alle, ja sieltä menette omalle puolelle. Tietä pitkin ampuu koko ajan, sano, menkää sieltä kauempaa tien yli. No se ampua ruikki siinä pitkin tietä. No me mentiin omalle puolelle, tien vasemmalle puolen lähettiin sit taas eteenpäin sitä puolta ja siellähän meijän komppania oli ketjussa. Siellä olikin sähkölinjan eessä  poikittain kulki sähkölinja siitä tien poikki ja sen meijän komppanian eessä. Kello tulee yhtätoista, niin se alkaa hyökkäyshetki, vaikka me ei saatukkaa yhteyttä sinne. Yhtä- äkkiä lähetään hyökkäämään siitä sähkölinjan poikki juostaan. Minä kerkesin keskelle sähkölinjaa juosta, leveä voimalinja, niin helevetin ampuminen alkaa ja jokapuolelta jo huuvetaan lääkintämiestä. Se oli venäläinen siinä toisella puolella, ampu helevetisti. haavottuneet lääkintämies, huutaa ympärillä. Minä kyyristyin siinä keskellä linjaa oli, sähkövoimalinjan tolpan vieressä oli  joku potero taas. Pikkuinen kuoppa. Minä siihen, että pää jäi näkyviin kyyristelin jonkun aikaa. 

Porukka lähtee takaisin juoksemaan minä jäin vielä, en uskaltant lähteä juoksemaan, kun koko ajan ampui, että jos vähän ajan perästä vähän hiljenee. No minäkin tulin sitten takasin sieltä. Ei päästykkään sähkölinjan yli. Meni monta miestä siinä.

Panzerfaust

Siihen kun tultiin omalle puolelle. Siinä oli jo miestä, siinä oli lääkintämiehet ja kaikki, oliko tulenjohtaupseeria ja muuta siinä yhes sellaisessa syvennyksessä, pikkuinen suonsilmäke. Yhtä- äkkiä kuullaan, kun hyökkäsyvaunu tuli siihen meijän kohalle, maantie oli lähellä. Katotaan  kääntääkö piippua meihinpäin. No niinhänse käänti ja alkoi tuikkimaan tykillä.

Pitkäputkinen T34

Helevetti oksat vain varisi, kun räjähteli siinä kranaatit. Minä makasin mahallani siinä. Yhtä- äkkiä minä kuulin, että nyt tapahtuu jotakin. Nostin tätä kesäpuseron helmaa ja paijan helmaa, reikähän täällä on ja iso. Tämän reijän hoksasin. Mutta en tietäny että se on selästä menny ja tämä oli tuloreikä, siitä tihkui verta ja ilma kupli. Siinä oli keuhkopussin läpikulkenu sirpale.

No samassa tuli tämä Pääsinniemen Esko, näki kun minä nostin.  Polvillani olin ja hänkin oli kohta polvillaan vieressä, sanoi annappa hää. Minä otin puserot auki ja hääpä sitoo sinut. Toimittaaa sinut tuonne JSP:lle, no kuulaa tuli koko ajan hirviästi ja siinä oli muitakin haavottuneita. Joku vissiin haettiin poiskii siinä. Lääkintämiehet paarien kanssa siinä heilu.

Esko sitoi jonkinlaisen ensisiteen, harsokangassiteet oli sellaisia, että se pakkaukseni päällys oli puoliksi sellaista kumikyllästeistä kangasta. Sen pisti tuohon reijän päälle ja toisen tuonne selkäpuolelle reijän päälle. Minä pystyin hengittämään Ei ilma käyny näistä reijistä Eikä tuota veri päässy vuotamaan.  Monta siettä kääri siinä polvillaan kyyristellään sit sano, että jaksatko sinä kävellä. Minä sanoin, että jaksan minä vielä.Tarttui käsipuoleen ja lähettiin kävelemään.

 
Siinä kun noustiin seisaalleen ja kuulaa tuli ympärillä. Niin  Ihmeellinen tunne minulle tuli Minä olen ihmetelly, Tuntui, että nyt ei enää käy mitenkään, vaikka kuinka tulee kuulaa. Ihmeellinen tunne, olen ikäni miettiny.  Mistä tuli tollainen. Tottakai se oli sitä, että tämän pahemmin ei voi ennää käyä. Niin tuota Esko kuletti, joku polku oli siinä metän suojissa.

 
Päästiin vähän suojaan niiltä luodeilta. Niin ehän minä jaksanu kävellä sataa metriä,
En jaksa kävellä minä sanoin niin siinä kohalla oli just hylätty paareille, joku kuollut mies
Oliko kantajat haavottunu ja lähtenu luikkimaan. Se oli hylätty,. Rautapohjaiset paarit oli siinä.. Enhän minä katsonut, oliko tämä suomalainen, vai oliko tämä venäläinen. Kuka tämä oli. En muista Esko vai minä, tuskin minä jaksoin, mutta  Esko kippasi sen syrjään sen kuolleen siihen  ja sano, käyppä tuohon sano paareille pitkäks. Minä rupesin siihen paareille pitkäkseen.. Niin hyvä tuuri oli, että sitä pientä polkua myöten  konekiväärikomppanjan miehet  juoksee etulinjaa kohti ja konekiväärit olalla ja sit on  viimeisenä juoksee panoskantaja ja kaksi ketjupanosvyölaukkua käsis.

Esko kun oli kersanttimes, hää sano sille viimeiselle panoksenkantajalle että: Pannaampa ne laukut tuolle toiselle miehelle ja läheppä tuota kantamaan minua paareilla JSP:lle.  Niin sattu hyvin
että siinä kantaja löyty. Minä rupesin siihen paareille pitkäkseen ja siinä oli sen edellisen 
potilaan tai kuolleen hattu jääny siihen paareille. No minä panin pääni siihen hatun päälle, kun rautapohja. Helevetti, siellä oli aivot ja verta se hattu täynnä. Niin minlta meni naama kaikkea paskaa. Minä olin varmasti pahan näköinen. Tultiin JSP:lle, joukkosidontapaikalle mis oli lääkäri ja lääkintämiehiä, minne kaikki haavoittuneet kerättiin ja kannettin. ja ensiapua annettiin. Eli morfiinia perseeseen.  Lääkäri antoi morfiinia kaikille ja tuota Esko sano, että hää toimittaa sinut ensimmäiseen ampulanssiin ja mikä  tulee. Se oli vieny jo potilaita tuonne  kenttäsairaalaan. Olehan täs. minut siihen kentälle jätti ja makaamaan paareille. 

Vettä alkoi tihkuttamaan, pani jostai kumitakn minun silmille ja minä siinä makoilen siinä. Hän juoksi lääkäriltä haki morfiiniruiskeen ja hää tuikkas sen minulle, en muista että käsivarteeen vai perseeseen sen morfiinipiikin. No mnulla helpotti heti, kivut hävis. Se on morfiini sellaista. Nin tuota sillä tavalla. Kohta tuli lääkäri kulki sinä ja tarkastelee niitä potilaita ja pappi, luteruksen pappi. Oli siinä Nostivat sitä kumitakin helmaa ja kun minulla oli naama veressä ja aivot. Jompi kumpi " Tämä on selvä tapaus " Totta  ne luuli, että tämä on toivoton tapaus, kun päässä oli paljon verta ja muuta. Minä  katon ja kuuntelen sieltä ja katon lähtivät sitten menemään Se kenttä oli jo täys haavottuneita joukkosidontapaikan ympärillä ja uusia tuotiin eestäpäin. 
No Esko sano, että nyt tuli auto, sano nostivat minut ampulanssin, niinkuin nämä myrkkypussit sanotaan, näitä lyhyitä pakettiautoja, missä on umpikoppi. Siinä oli molemmilla sivuilla kahet paarit. Minut lykkäs siihen alapetille ja toisen potilaan sinne yläpetille.
Yläpaareille. Neljät paarit, kohta oli se auto täys ja se lähti menemään 10 tai parikymmentä metriä oli siinä valtatiellä. Niin silloin tormas kun kerettin valtatielle, siinä oli jo miestä hirveästi oli etulinjaan menevää porukkaa ja kaikkia autoja tie täys. Siihenhän tää kerkis venäjän mies maataistelukoneilla. 

Alasammuttu venäläinen maataistelukone.

Se ku alkoi ruuttailemaan konekvääreillä matalalla lensi ja pitkin tietä. Niin kaikk karkasivat mettään  meijän ampulanssin kuskt ja kaikki lääkntämiehet pakeni.Minä jäin sinne autoon, enhän minä mnnee päässy.  Ja yläpetin mies makas siellä. Se oli päähän haavottunnu, kun verta tippui minun silmille sieltä. Minä siellä alapetillä luuraan siihen ampulanssin kattoon, että milloin alkaa tulla reikiä kattoon siihen venäläinen kun pyöri siinä maataistelukoneilla ampui  No eehän siinä käyny kuinkaan, ei se sattunnu.
Ei vaikka me oltiin maantiellä ja autossa.  Ei se sattunnu. No kohta juoksee ukot takaisin, kun häipyy ne maataistelukoneet. Lähti auto menemään, tultin tänne Valkjärven. Sielä oli kenttäsairaala
Olikai siellä, en ole kartasta katsonut, Kivennavalta Valkjärvelle. Oli kai siitä 10-20 kilometriä
No siellä meijät kannetaan. Kivirakennus oli joku. Kannettiin pitkän käytävän lattialle, pantin  Paarit oven suuhun. Siinä oli jo ukkoa tuotu joka suunnasta, kymmeniä tai eikö lien satoja haavoittuneita paareilla makas. No minä olin siinä tapauksesa viimeinen, aivan oven suussa. Kun lääkäri siinä tietysti perällä otti siitä myöte heitä käsittelyyn. Minä siinä makoilin Yhtääkkiä lääkäri kävelee siinä valkoinen takki auki ja kaksi sairaanoitajaa käveleevät siinä. Niin että ne on ulos menossa. Minä kun siinä oven suussa olen  viimeisenä siinä. Sepä lääkäri kumartuu ja kattoo minua. Minulle oli  joukkosidontapaikalla pantiin lappu. Lääkäri pani, jokaiselle laitettiin lappu kaulaan joukkosidontapaikalla, sihen mikä on vaiva. Lääkäri kumartuu  ja kattoo minun tätä lappua kaulassa . Kääntyy takaisin, ei menekkään. Sanoo, sairaanhoitaja, viiämpä tämä mies leikkausalin. Sano. Minut otettiin heti leikkaukseen. Olihan se tuuri, minä pääsin. Siihen Olisin kuollu. No sen jälkeen minä en muista enää mtään. En muista edes miten minut vietiin. Minul filmi sammu. Ennen kuin vietiinkää mihinkään, niin minun film sammu.
Sit oli viety leikkaussalin ja mitä ne teki, minä en tiedä.
Toinen vuorokausi sit oli jo kulunut kun minä heräsin. Olin jo potilasosastolla, tuota hoitaja istui sängyn vieressä. Minä aukasin silmät, " no heräsithän sinä" sano se hoitaja minulle. no heräsinpä minä. Nyt on uusi päivä , sellaista sanoi hoitaja. Nukkunu pitkät unet , en tijä oliko vuorokausi, en muista. Joka tapauksessa kauan, kun oli filmi sammunu jo ennen leikkausta. Tämänhän se ompeli kiinni, siinä on tikin jäljet vieläkii, mutta tekisö se mitään muuta se lääkäri.
No, kyllä minä täss elossa olen taas ja sit tuli sellainen juttu enskerran, että minun pitäisi saada kirje postiin.  Minä tahoin sairaanhoitajalta paperia ja kirje, makasin siell ja  antoi kai se minulle jonkinlaisen alustan. Minä muutaman sanan osasin, pystyin kirjoittamaan, panin kuoreen ja tämän  kotiosoitteen Salmin osoitteen ja eukon nimen. No kirje lähti menemään. 

Oltiin siinä päivä kaks. Maataistelukoneet vainos sitä sairaalaa hirveästi ja  ampui pihaan. Näki että autot tuo potilaita ja veivät eteenpäin ne oli aina kimpussa. Yhtä äkkiä tuli sellainen käsky, että venäläinen lähestyy, rintama lähestyy, sairaala evakoidaan. Tuli monia linja-autoja pihaan ja ampulanssea, meijät mätettiin kaikki autoihin ja lähettin. Ja joku kerto, että on kiire. Että nopiasti. Jos venäläinen kerkää Vuoksen sillat pommittaa, niin jäämme tälle puolelle kaikki koko konkkaronkka. Jos Rautatiesillat ja muut  pommittaa leviän Vuoksen yli mitkä kulki. No sit päästiin jollekkii rautatieasemmalle Vuoksen eteläpuolelle, siellä lastattin meijät junaan, ajettiin tuota Suomeen päin. Lähettiin ajamaan, mutta ehjänä oli vielä Vuoksen sillat.
silloin, päästin sieltä pois. Tultiin lähelle Elisenvaaraa, se oli päivän aikaa. Yhtä äkkiä tulee venäläinen pommituslaivue, melko korkealla se lens, mutta se näki sen junan ja alko pommeja puottamaan. Pommtti sitä sairaalajunaa. No junan väki juoksi mettään, kun näki, että tämä rupiaa pommittamaan tätä junaa. Taas minä stuin siellä, ehän minä päässy mihinkään juoksemaan ja ketä siellä oli niitä, jotka ei kyenny liikkumaan potilaita, ne jäi junaan, kaikki muu junan lastillinen ihmisiä juoksi mehtään. No eehän se kun korkalla lensi, niin eehän se sattunu siihen junaan pommit. Ne meni sinne mettään. 5 potilasta tuotiin metästä kuolleena. Me jäätiin sinne, näin kuulin, näin kerrottiin siinä junassa 

No se oli sit viimeinen, mitä minulla oli. Sit tuli jo Savonlinnan sotilassairaala.
Savonlinna oli evakointisairaala, että siinä annettiin ensiapu, niille joita voitiin kulettaa eteenpäin muihin Suomen sairaaloihin, ketä ei voitu niin hoijettin siinä.Tuli seuraava aamu
Sinä yön jotenki nukuin, minäpä lähin kävelemään, että minäpä  menen pesulle ja parranajoon.
pesuhuoneeseen . Hoitaja juoksee perässä. Sinä et saa likkua, mihinkään, ei muuta kuin sänkyyn.
No ajoinhan mnä parran tuota peseyvyin siell pesuhuoneessa. Hoitaja kysy sit nimen.
Sanoi, että tunnetko sinä  Niilo Jetsun? Tunnen minä  hää on minun serkku. Sano hänet vietiin tästä Suomeen eilen, että hänestä on tullut sotasokea. Nii tuota ,( huokaisee). Olinko minä siinä vuorokauen vielä sen jälkeen, niin sit pantiin  tuota minutkii junaan taas ja lähettin viemään, en tiijä minne. Mutta Jo silloin kuume nous, iski. Minulla oli hirviä kuume kun ajoin Savonlinnan ja Varkauven väliä. Meijät vietiin Varkauven. Minulla oli jo 39, 40  kuumetta päällä. Pikkejä annettiin junassa, sen muistan. Varkauteen vietin ja keskuskansakoulu oli sotasairaalana, kolmikerroksinen talo. Sinne ja kolmanteen kerrokseen sänkyyn ja jotenkii se kuume helpotti ja siinä oli hyväkuntoisia ja honompia potilaita siinä isos luokkahuoneessa tai tyhjennetyssä
Minä sinä makoilin, kuinka kauan makoilin kuume eikun paheni,ja minä  heikkenin ja laiduin
En voi syyvä mittään  Hyvin äkkiä alkoi tulemaan, lihat putuamaan päältä. En muista niitä aikoja kuinka kaunan minä siinä olin. Kun se minun kirje oli tavottanu ja jostain minun. Jostainpäin ne oli saanu tietää, että missä minä olen kotiväki, niin tuota Johan siitä oli paljon aikaa kulunu. Oli siinä kaikenlaista hommaa sinä ja minä eikun huononin heikkenin, kuume
istuvassa asennossa stuin ja läähätin. Nin sit kun mnä aloin olla niin heikko, että olis voinu henki pihahtaa, milloin vaan pois, olin jo laihtunnu niin  paljon. Kaikenlaiset makuuhaavat oli selkä täys, sellaisia ajoksia.koitti tentulla  voijeltin hoitajat, minä en pystyny tekemään yhtään mittään ja hengitys kävi lääh, lääh, lääh tuolla tavalla. Keuhkopussi oli mätää täysi. Niin tuota sit otti tuli kaksi lääkäriä ja veivät minut leikkuhuone. Minä olin jo melko lopussa. Ne näki, että, jos ei mitään tehä, nyt ukko loppuu. No ne istutti minut muistan  leikkauspöyvälle istuvaan asentoon kaksi sairaala-apulaista miestä
riskä mestä ja jalat sivottiin kiinni minut remmeillä siihen leikkauspöytälle ja miehet otti käestä nain kiinni  ja  lääkäri tuikkasi puukolla reijän näijen kahen haavan keskivälille. ja ja tiijä sinä, että se teki kipiätä. Kylmiltään ilman mitään mitään kuoletusta. Kuolettaa eikä nukuttaa voinu, minoisin muuten nukahtanu vimeisen kerran. Ja minä pyörryin siihen kipuhun. Hehhee, perkele.
Yöllä  heräsin sitten, keskellä yötä ja en tietänyt, että siihen oli pantu kumiletku tuonne keuhkopussiin. ja siihen lääkärin tekemästä reijästä oli roikotettu limukkapullo, minne piti mädän tulla. Sitä ei olis muuten mitenkään saatu pois . Jotenkin eihän minulla ois pitänyt jotenkn kivun tunnetta pahempaa  olla. Yöllä heräsin kolmannessa kerroksessa. Totta minulla oli alitajunnassa  sellainen tunne, että minua vieläkin särkee.  Niin perkele, Minä päätin, että hyppään tuosta ikkunasta ulos asfalttin, perkele, loppuu nämä kivut. kyllä kai minä olin jo melko pökerryksissä, kuumetta viikkotolkulla. Perkele, kun minä  Lähin kävelemään sinne ikkunan suuntaan, minä kaavuin sinä ja pyörryin taas. Limukkapullot ja kaljapullot ja letkut putos täältä kylestä. No siinä hoitajien ois pitäny yöllä valvoa, ettei näin tapahu. Missä ne luuras, naiset. Minä pääsin siinä niin pitkälle. 

Sit ne korjas minut takaisin sänkyyn ja hoitajat  lykkäsivät sen kumiletkun takaisin siihen reikään, mutta eihän se tietysti paikoilleen menny koska seuraavanakaan päivänä eisieltä mttään tullu mitään mätää. 
Sen verran tuli että tuollainen ½ kahvikupillista sakata tököttiä. tuli sit toisena päivänä, liekö sit ollu paikoillaan siellä letkukaan. Eihän se pystyny lääkärille  sanomaan, että se putos jo pois mutta sen verran saivat, että minut lähettiin kiikuttamaan kolmannesta kerroksesta kellarikerrokseen.
Et perkele hyppää. 

Nyt kun minua vietiin niitä leveitä portaita kannettiin alas paareilla kannettiin alaspäin
sinne kellarin, tai ensimmäiseen kerrokseen. nin tuota siinäpä tulik minun isäukko ja eukko,sinä laskeutuuvat yhtäaikaa  minun kanssa portaita alas. Ne oli tullu minua kattomaan enskerran. Eukko katto, niin ei se tuntenu, minulla ol tukka lähteny, laiha kuin ruumis. Ei se hoksannu että minua sinä. Mentiin alatasanteelle, Minä siinä jotain viittiloin siinä heille, sit hoksasivat että minähän se siinä. Silloin meijän mamma pökerty, Se oli raskaana, eihän se sellaista kestäny. En muista tarkkaan,mikä aika oli luutavasti keskikesä, kuuma oli niihin aikoihin, heinäkuuta kait se oli.

No minut vietin sinne sanovat sitä kuoleman kopiksi, minne vietin kaikista heikoimmat potilaat, oli viileää huone, sen kuumuen taka sinne viileä huone. Siellä makas neljä entistä mestä ja minut pantiin ovensuusänkyyn viijenneks. Kolme heitä kannettin takaperin siitä muutaman seuraavan päivän aikana. Mutta minun eukko istui siinä minun sängyn vieressä koko ajan. Viikon. Minä sanoin, että "  minulla on menoa, minä kuolen."  " Et sinä mhinkään kuole", Toi siviilieväitä, kananmunia paistoi matkalaukullinen sieltä Lapinlahelta  kerjänny jostain akoilta ja maataloista, eihän sitä myytävänä ollukkaa. Niin yrittää minua syöttää. No söinhän minä mitä söin sinä,niin tuota. Eukko lähti pois kun oli viikko kulunu. Se sai yöpaikan jonkun tehtaantyöläisen naisen asuntoon. vieres oli tehtaan työläisten asuntola ja se oli tehtaan työläisten asunto. Oli kyselly, että eikö hän saa olla yötä tässä. Nainen lähti yötöihin paperitehtaalle pois ja hään oli yksin tässä talossa. Hää aamulla tulee ja herättää, no niin tapahtu ja. Aamulla tuli eukko sieltä ja tietiin eehän siellä saa istua, mutta hää ei pelänny kettää, hää stui vain, ei ne ajanu häntä pois viikon verran. Sit lähti pois ja meitä oli vain kaksi. Mies oli, että oli tätä myöten jalka poikki minun sängyn vieressä. Kolme oli jo jalat eellä viety siitä huoneesta pois. Ne oli kuollu. Niin tällä oli jalka katkaistu tästä ja se luu oli jalantynkä oli umpeutunu, mutta luu oli jääny ulkopuolelle. Se olisi pitäny lääkärin katkaista lyhemmäksi se luu, kun liha, että se ois jääny piiloon. Tälle luvattin uusi leikkaus tälle poloiselle, niin heikossa kunnossa olin, sen eukon lähönki jälkeen, kun täs oli soittokello seinäs.

Morfiinia aina pyyvettiin, ei tahtonu nousta tämän vertaa että soittokelloa painaa. Toinen toistaan yllytettiin, että painappas tuota, että täti tuopi morfiinia. No tätit anto morfinia niin paljon, että lopuksi sanoivat että nyt on tämä  ruisku jo täys. Kohta lakkaa vaikuttamasta, ei auta mittää. Jos te tätä vielä saatte, nin te ette ikinä pääse tästä irti tästä himosta. Eehän meillä tullu kuuloonkaan, minulla oli käsivarret ihan reikiä täys ja lihaa kun ei ollu minkään verran kun vain jänteet jälellä. Viikkotolkulla morfinin varassa. Lääkäri oli joku sellainen iso mies mikä vilkais sitä kuumelappua sängyn päässä ja käveli, ei se tehny meijän hyväks yhtikäs mittään. Käveli eteenpäin ja huomenna saatto tulla. Sanovat että se oli viinaanmenevä.

 Yhtä-äkkiä vaihtui  lääkäri. Tuli vanhempi mies, sepä rupes meitä tarkastelemaan paremmin ja Sitten , siinäkö se antoi minulle  jotain sellaisia isoja tabletteja. Oliko ne saanu jostain lännestä sitä sulfaa tai mitä se oli, en tiijä, muutamia   tapletteja minä söin. Minäpä rupesin virkistymään  Ja minut siirrettiin pois siitä huoneesta suuren salin puolelle. Sellaisen miehen, virolaispojan viereen, mitkä oli vapaaehtoisena, virolaispojan viereen,sillä poloisella oli tästä  jalka poikki, käsi poikki ja perskannikasta kilo lähtenny lihaa ja rinnan läpi luoti. Sellainen poika makasi. Mutta kertaakaan en kuullu että se olisi valittannu. Ihan hiljaa makas. No niin tuli jo syyskuun puoli ja minulle tuli hirveät ruokahalut. Minua hävetti,otttaa kaikki leivät lautaselta mitä jäi, kun leipiä jaettiin. Kertakaikkiaan minä söin puhasta ruisleipää, niin paljon kun sain. Ensi alkuun kun ruoka ei maittanut, ylioppilastyttö oli sairaanhoitajana kysyi minulta, että mitä sinä söisit, kun minulle ei mikään maistunnu. 
Sainoin sieniä, mistä helvetistä tuli sellainen päähän, sieniä, nauraa heinäkuu kun oli niin eihän niitä sieniä ollu. Illalla toi tyttö purkillisen sieniä. Minä aloin syyvä.
Ni sit siinä ison salin puolella oli kymmeniä potilaita, siinä suuressa salissa. keskellä salia makas mahallaan Carlsson niminen mies, silloli kuolio selässä. Lihat tippui selkärangan ympäriltä pois ja
hoitajat pinsentillä kaivoivat ja viskasivat. Se kertakaikkiaan elävänä mätäni. Mies puhui koko ajan koiruuksia ja vitsejä, vaikka tiesi, että varma kuolema. Niin ihmettelin minä sitä, Carlson se oli nimeltään. No kuolihan se jonkun ajan kuluttua,kun  selkäranka loisti siinä, eikä kääreitä eikä mittään.
Ja kaikia sellaisia potilaita siinä. Ja sit tuli se ruokahalu minulle siinä, niin minä ikkunasta katoi, että kun tulis ruoka ja sais ruokaa. Ja keräsin lautaselta kaikki ruisleivät ja söin koko ajan. Oliko sairaalassa kunnon ruuat? Kyllä niillä pärjäs, mutta ei kai ne niin hyviä ollu koska eukko tuli toisen kerran kattomaan minua se toi matkalaukullisen paistettuja kananmunia. 
Silloin oli jo elokuun puolta, koska viinimarjat oli jo kypsyny. Punaisia viinimarjoka toi monta litraa, matkalaukus paistettuja kananmunia ja kaikkea sellaista,toi, mitä oli Lapinlahdelta saanu kerjättyä niiltä talollisilta.
Niitä syötti minulle taas viikon ja minä aloin selvitä. Mutta tuliko se sitten kolmannen kerran vielä.

Kyllä se tuli, kun minä olin sitten siinä kunnossa että seinistä piin kiinni ja kävellä hiippailin, niin minä olin jo niin hyväs kunnossa. Silloin. Eukko aina nauro jälkeenpäin,  minä sanoin, että eikö lähetä ulos vähän seksihommiin. hihiiihiii. Minä piloillani sen sanoin. Iän aina muisti sen. Kyllä sinä nyt paranet, Hihhiii, hihiii. Voi voi, kyllä rupes naurut rupes kelpaamaan ja elämä rupes virkistymään.
Milloin Kake on syntynyt?
Kauko Platon Jetsu on syntynyt marraskuun 5. päivänä 1944.

No syyskuun 19. päivä se oli kun rauha tuli. Minä aloin olla jo hyväs kunnossa Sanottiin että rauha on tullut maahan ja sillä tavalla..

Joko työ tiesitte ne rauhanehdot?

No, siinä sanottiin ja esimerkiksi se Virolaispoika, kun venäläinen, olis tietysti hänet vaatinut .heti
Yhtenä yönä se hävis. Sanottiin, että ruotsiin.  Joku tiesi.

Viisas kun lähti, Suomi teki kauhean vääryyden, kun luovutti niitä aseveljiä. Kuule täällä oli sellainen, Se oli pakko. Kyllä ne pääs karkuun, mutta kaikki ei älynn lähtee.
Oli junassakin sanottu, että loikkikaa karkuun. Niin oli ja kaikki ei arvannu. Ja se joka lähti se joutu kiinni. Täällä oli sellainen kontroli siviilipuolella, oli kuule suojeluskuntapoikaa, mitkä pitivät kurissa maisemat. Niin siitä oli huono selvitä, jotkut pääsi.
En muista mikä päivä oli kun minä enskerran pääsin, eukko tuli hakemaan, pääsin tänne lomalle. En päässy lomalle, kun minä pääsin kokonaan pois.

Toinen nauha

Höpötystä kissasta..
Mukana Unto, Juha ja Aleksanteri Jetsu Helena Jetsu.os Ruotsalainen

Yhen kanin oon tappanu ja kestilässä pässin.
No kerrohhan hyvä juttu

Sitä meinasin justiisa kertoo, että on Kestilään. kun  mentiin ja tuota  siviliin päästiin, oli kova pula voista ja sellaisesta.
Niin, kerran minä sit menin  evakkopoika pitkin kylää  kyselemään, että onko miss voita myytävänä.
Niin rahaa minulla oli jotenkii, mutta ei ollu tavaraa. Joukko oli suuri ja minä olin vanhin niin minä lähdin kiertämään Kestilän perukoille taloja. Kysyin monesta, Ei kukaan myy. Juu ei oo heillä voita. Varmasti oli.No menin yhteen taloon. Siell isäntä luki Kansansanaa, pieni mökki. Minä kysyin, että onko sitä voita?
Ukko katto, rillit lehen takaa, minua pitkän aikaa. Sano eukolle, käyppä kattomaan, onko siellä. Minä ostin kaksi kiloa.voita. Isäntä,  Ah, nytpä sattui hyvin. Pienen mökin isäntä. Se oli Kestilän Haaraojan  Haisunperä kylä. Perkele, eikö ole kumma nimi Haaraojan Haisunperä, hahhaa, tuntui ouvolta.
En unoha ikinä sitä paikannimeä. Haaraojan Haisunperä. (meinaa tukehtua nauruun)
Kaikkeen sitä  on joutunnu, minä siellä hiihtelin kaksi kiloa voita repussa.

Seuraavan kerran, lihahan oli kortilla, sitä ei saanu kun 100- 200, montako sataa kuukaudessa. grammaan. No minä kuulin, että yksi köyhä mies sano, että hänellä on  rahan puute, mutta hänellä on  pässi tuolla, navetan tapainen, joku koppi. Sano, hän myypi sinulle sen, no minä tulen illalla hakemaan kun hämärtyy. Minä menin, hevosen valjastin, menin reellä, maksoin. Se oli paskainen se pässi ympäriiseen, köyhä mies, suuren lapsi joukon kanssa kasvattannu sitä, mutta myymään joutu. Niin tuota minä isken sen rekeen sen elävän pässin ja nuoralla kiinni sen siihen.  Lähen ajamaan krkonkylän  kseskustan ohi piti aja ja kotiin. Annappa olla perkele, kaksi polisia seisoo ja pässi määkyy siellä. Minä jännitän,perkele ole nyt hiljaa, että pääsen poliisien ohi. Minä jouvun linnaan. Ei virkkannu mittään, pässi. minä sain sen kotia. Sillä tavalla. Sit Jäi paha mieli minulle, kun ostin tuotaköyhältä mieheltä pässin. Oishan se ite
Sit sillä miehellä hukku pikkupoika ja kun minä olin puumies.. Tein arkkuja siellä muutamalla verstaalla. Hyvin usein ruumisarkkuja, päällystin niitä ja laitoin kuntoon, Niin tuota, Tuli kyselemään, että etkö tee hänelle arkkua, kun häneltä poika hukku. Minä tein sit hänelle ilmaiseksi arkun , muistan sen pikkupoika hukkunnu. Siitä hyvästä kun sain silloin tiukassa paikassa edellisenä vuonna häneltä pässin ostettua. Se olisellaista aikaa ettei ollu ruokaa.
Mustan pörssin kauppaa piti harrastaa. Pane kiinni, vie pois nuo helevetti.

Sota-aikana vihityillä ei ollut aina mahdollisutta käydä edes hääkuvassa. Tämäkin " hääkuva " on otettu vasta 15.2.1947.  tiettävästi Kestilässä. Vaikka hääpäivä oli 12.5.1944 Salmissa

Tertun ja Leon häät Kestilän nuorisoseurantalolla.
Poika eturivissä oikealla on Kauko Platon Jetsu .s. 5.11.1944
Mies oikealla eturivissä on Juho Jetsu. Vanha nainen on Matrona Jetsu. os. Burtsov
Sulhanen on Leo Jetsu, morsian Terttu Jetsu. os Auvinen
Nainen kolmannessa rivissä vasemmalla on Julia Jetsu
Vasemmalla melko takana ensimmäinen nuorehko nainen on Leena Jetsu
Suoraan morsiammen yläpuolella , tummahiuksinen nainen Maria Jetsu
Suoraan sulhasen yläpuolella Aleksanteri Jetsu.

Pappa sano, että paras päätös hänen elämässään oli se, että talvisodan jälkeen hän ei jäänyt suorittamaan asevelvollisuutta vaan meni Jurvan mieskotiteollisuuskouluun ja sai siellä koristepuusepän ammatin. Jatkosodan päättyessä hänellä oli eukko ja perheenlisäystä oli tiedossa. Onneksi oli ammatti, jotta pystyi elättämään perheensä.

Vasemmalla nainen on Aleksanterin äiti matrona Jetsu os. Burtsov
Vasemmalla edessä ?
Keskellä takana Leena Jetsu oikealla takana Nikolai (Nikke) Jetsu
edessä keskellä Maria Jetsu. s. 13.12.1920 -506J
Edessä oikealla mies Aleksanteri Jetsu s. 27.10.1921 Salmi ja kuoli 2.3.1998 Kuopio
Lapsi oikealla Kauko Platon Jetsu s. 05.11.1944-139x